|
01. The Rivalry
02. Draw the Line
03. Detonator
04. Firebreather
05. Kiss of Death
06. Ballad of William Kidd
07. Victory
08. Tsar
09. Welcome to Hell
10. The Brotherhood
11. Pirate Song
12. Rogues en Vogue
13. Bad to the Bone (live)
14. Welcome to Hell (live)
15. Under Jolly Roger (live)
Kesto 76:14 |
Jo kohta 30 vuotta kirpeää sakemanniheviään tahkonnut Hampurin lahja Running Wild on viihtynyt nykyisellä levy-yhtiöllään jo kunnioitettavat yhdeksän vuotta. Täytyyhän sen kunniaksi joulumarkkinoiden pyörteeseen julkaista yksi kokoelmalevy, eikös vain? Myönnän, että olen tullut erittäin skeptiseksi kaiken maailman kokoelmien osalta, eikä niille tekisi mieli antaa yhtään tunnustusta. Albumikokonaisuudet ovat kuitenkin useimmiten yhtenäisiä, eikä niitä tulisi rikkoa valitsemalla joukosta vain niitä helmiä (jotka nekin ovat lähinnä mielipidekysymyksiä). Kokoelma on hyvä tutustumispaketti uudelle kuulijalle, mutta minun mielestäni lopullisen funktionsa kokoelma ansaitsee extrojen (albumeilta löytymättömien kappaleiden) kautta. Tässä mielessä Running Wildin uutukainen kokoelma ei juuri innostuksen portteja kolkuttele, mutta se taas kerran julkaisupolitiikasta.
GUN Recordsin tuottaman Best of Adrian -kokoelman sisältö on siis koottu lafkan itsenä tuottamien albumien parhaimmistosta, jotka siis käsittävät Rivalry, Victory, The Brotherhood ja Rogues En Vogue -levyt. Mukaan on eksynyt pari vanhemman tuotannon liveraitaa Bad to the Bonesin ja Under Jolly Rogerin muodossa. Joka tapauksessa Running Wildin vauhdikkaan rujo powerointi osaa sytyttää vielä vuosien jälkeen, eikä pelkän vanhan tuotannon perään ole pakkoa haikailla. Uudempi 90-luvun materiaalikin toimii vallan mainiosti. Bändissä on sitä mukavaa voimametallin jytää, jota ei ole ”pilattu” kiljukaulailulla. Mukavan sähisevä kitarasoundi toimii myös. Olivat makuasiat kullakin miten vain. Suurten joukkoon Running Wildilla ei vain ole asiaa muutamien pikkuasioiden vuoksi, mutta pahempaa väsyneisyyttä bändi ei ole osoittanut muutamien kollegoidensa tapaan.
Kuuntelukokemuksena Best of Adrian on näin vähemmän bändiä fanittaneelle joka tapauksessa ihan makoisa kuuntelupaketti, jonka parissa kuluu useampikin vihreän joulukuinen ilta. Arvosana annettu viihdyttävyyden ansiosta.
15.12.2006, Tero Lassila |
|