|
01. Seed of Destruction
02. Inside the Machine
03. Pitch Black
04. Plague Angel
05. Lidless Eyes
06. Armageddon
07. Nailed Down
08. Let the World Burn
09. Into Pain
10. This Ending |
Ruotsalainen This Ending on vasta julkaisemassa debyyttilevyään, mutta yhtyeen takaa löytyy silti kokemusta vuosikymmenien edestä. Bändi toimi yhdeksänkymmentäluvun alkupuolella nimellä The Canorous Quintet, julkaisten pari levyä sekä yhden EP. Samalla bändi kiersi kaikkien tärkeimpien aikalaistensa kanssa ympäri Eurooppaa ja näki Ruotsimetallin kehityksen aitiopaikalta. Suuri menestys jäi silti saavuttamatta, joten bändi iski pillit pussiin vuonna 1999.
Mutta nyt bändi on taas pulpahtanut takaisin pinnalle. Nimi on tosin muuttunut matkan varrella ja musatyyliä modernisoitu jonkun verran. Ja juuri tämä ajan mukanaan tuoma kokemus tekee This Endingistä mielenkiintoisimman Ruotsi-tuttavuuden pitkään aikaan.
This Endining musiikkityyli on sekoitus vanhan koulukunnan Ruotsi-deathia ja melodioita. Mukaan on sotkotettu myös runsas kattaus thrash-metallia sekä modernina vivahteena tilkka industrialia. Tämä sekoitus toimii jostain syystä kuin hakku takaraivossa ja This Endigin musiikkia voikin rehellisesti kutsua jo ”melodiseksi death metalliksi”. Termi, jota on ryöstöviljelty kaiken maailman In Flamesien ja Soilworkien kanssa.
Inside the Machine sisältää kymmenen hienoa raitaa, jotka vaihtelevat tyylillisesti nykysoundeilla veivatusta vanhan koulun deathista thrashimpaan ilmaisuun dynaamisia vaihteluja unohtamatta. Bändi osaa silittää ja repiä saman kappaleen sisällä, ja Inside the Machine onkin huomattavasti moniulotteisempi tuotos kuin nykypäivän tyypillinen dödis, thrash tai metallilevy. This Ending onnistuu jotenkin matkailemaan näiden kaikkien tyylien välillä kuulostamatta tilkkutäkiltä.
This Endingin vuosien kokemus paistaa musiikista lävitse. Hieman samalla tavalla kuin At the Gatesin hiilloksista nousi The Haunted, on This Ending myös yhtä ainutlaatuisessa asemassa. Ja tällä kertaa bändiä ei varmasti sivuuteta, sillä Inside the Machine on tuoreimman kuuloinen ruotsilevy pitkiin aikoihin. Tämä on ehdottoman essentiaalia kuunneltavaa kaikille oikean melodiadödiksen ystäville.
08.12.2006, Niko Kaartinen |
|