Suomalaiset ovat kokolailla kahjoa kansaa. Lordin Euroviisuvoiton kansanjuhla keräsi viime keväänä helvetin koleassa säässä Helsingin kauppatorille Guinnessin ennätysten kirjan laskutavan mukaan n. 80.000 -päisen yleisön todistamaan viisuvoittajien ilmaiskeikkaa ja siinä sivussa tekemään laumakaraoken maailmanennätystä. Hirviöiden Euroviisu-voitto ja laulukisan alusta saakka vaivanneen "Finland - zero points" -kirouksen kumoutuminen teki kansalliselle itsetunnollemme ihmeitä ainakin pieneksi hetkeksi ja kansaa kokoontui torille enemmän kuin lätkäleijonien maailmanmestaruuskinkereissä 1995. Niinpä Market Square Massacren ydinsisältö onkin pääasiassa monstereiden viisuvoittoon johtaneen marssin dokumentointia.
Televisiosta ennestään tutut kuuden biisin flunssainen livevetäisy ja Euroviisujen Suomen välierien ja finaalin toistot sekä Yleisradion kuusi Ateenan viisujen dokumenttia antanevatkin enemmän yhtyeen ulkomaisille faneille kuin meille suomalaisille. Ainakin niille, jotka ovat hehkuttaneet viisuvoittoa jo tarpeeksi. Suomalaisille uutta antia viisuaiheisessa materiaalissa onkin vain konsertin suomenkielinen, itseironinen kommenttiraita, jonka riemukkainta jorinaa ovat Mr. Lordin Andy McCoy -imitaatio ja The 69 Eyes -tribuutti. Niinpä toisin, kuin usemmiten, dvd:n antoisinta tarjontaa ovatkin yhtyeen nyt samoihin kansiin koostetut promovideot ja kauhulyhäri The Kin, joka ei ole aikaisemmin ollut saatavilla kuin bändin The Monsterican Dream -levyn bonus-dvd:nä. Eihän vähän sekava The Kin mikään Hellraiser ole, mutta antaa lisänäkökulmaa Lordin hirviöihin ja niinpä nippa nappa puolituntisen, ihan viihdyttävän pätkän katsoo pariin kertaan haukottelematta.
Loppupeleissä Market Square Massacresta jää olo, että eipä siihen turhan tanakasti ole panostettu - kunhan nyt on lyöty pinoon viisuteemainen nippu tavaraa ja ekstrat, joihin ei tarvitse ihmeemmin vaivaa nähdä. Ihan viihdyttävä paketti se siltikin on.
28.11.2006, Mape Ollila |