|
01. Prototype
02. God Fearing
03. Three : 01
04. Judas Iscariot
05. Beg To Differ
06. Three . 02
07. Black Mask
08. Calm
09. Three . 03
10. Transparent
11. Uzimaki
12. Three . 04 |
End Of Everythingin maailmassa ei ole sijaa elämän kauniille ja positiivisille asioille. Sen verran lohdutonta paatosta bändi tarjoilee, että sijaa ei sateenkaarille ja yksisarvisille anneta. Ainakaan musiikillisesti. Sanoistakaan ei juurikaan saa selvää, eikä asiaa yhtään helpota sekään, että vokalisointi on miksausvaiheessa jäänyt vähän taka-alalle. Musiikki on kyllä ihan hyvää: vaikka levy onkin aika sahausta alusta loppuun niin sen kyllä pystyy tuskatta kuuntelemaan. Levyn neljä nimibiisiä halkovat sentään jyräystä vähän ja toimivat tauottajina erilaisuudessaan. Luulisi, että nämä suhteellisen lyhyet instrumentaalipätkät hyppäisivät silmille levyn muusta annista, mutta loppujen lopuksi ne ovat se liima joka pitää levyn kasassa.
End Of Everythingin musiikkia on aika vaikeaa laittaa mihinkään lokeroon. Voisihan sen niputtaa vaikkapa musiikkityyliin jonka nimi loppuu siihen nykyään jo kirosanan kuuloiseen "coreen". Itse en sitä tee, vaan laitan tämän ehkä enemmänkin death/thrash-metallin sarjaan. Murinavokaalit ja kitaratyöskentely liikkuu paljon lähempänä noita genrejä kuin mitään muuta. Mutta mistään vanhan liiton thrashistä ja deathistä tässä ei ole kysymys - modernimmalla otteella veivataan ja vanhoista ajoista annetaan vain silloin tällöin viittauksia.
Eihän End Of Everything nyt parasta ole mitä voisi kuunnella, ei itse asiassa lähellekään, mutta on niitä miljoona huonompaakin. Lauluosuuksien kuulostaminen siltä, että ne olisi huudettu studion toisesta päästä toisessa päässä olevaan mikrofoniin on levyn isoin ja selkein miinus. Toinen miinus tulee siitä, että, että vaikka neljä nimibiisiä halkovatkin levyä ihan tehokkaasti, niin silti loput biisit ovat keskenään liian samanlaisia. Kolmas - ei niinkään miinus kuin omituisuus - on bändin pakkomielle numeroon kolme. Se sai uteliaisuuteni liikkeelle, mutta en keksi sille selitystä. Sen jos olisin saanut selville, niin en ehkä tätä levyä hirveästi kuluttaisi enää soittimessani, mutta nyt pitänee se vielä pari kertaa kuunnella.
Nyt kun täällä pohjolassa eletään pimeintä aikaa vuodesta, niin tällainen musiikki miellyttää mukavasti korvaa. Kesämusiikiksi End Of Everythingistä taas ei ole ja silloin se saakin jäädä kaapin perukoille pölyttymään. Näin siis, vaikka vuodenajat eivät määrittelekään levyjen hyvyyttä ja huonoutta.
24.11.2006, Niko Jortikka |
|
