Kansitaide Laibach
Volk
CD
[ Mute/EMI ]

( 8½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Germania
02. America
03. Anglia
04. Rossiya
05. Francia
06. Italia
07. España
08. Yisrā’el
09. Türkiye
10. Zhōnghuá
11. Nippon
12. Slovania
13. Vaticanae
14. NSK
Sain käsiini slovenialaisen pitkän linjan industrial-yhtye Laibachin uusimman studiolevyn, jota olin odottanut innolla. Kansitaide koostuu maalatuista lampaista ja biisit on rakennettu eri maiden kansallislaulujen ympärille. Miltei harmoninen tunnelma leimaa kokonaisuutta ensikuuntelulla.

Olin jo kirjoittamassa, että kylläpä Laibach on päässyt yllättämään, mutta tarkemmin ajateltuani ja levyä kuunneltuani olen sitä mieltä, että Volk on erittäin odotettava tulos juuri tältä yhtyeeltä. Selvitin, että Volk tarkoittaa kansaa ja sisäkansissa lukeekin: "Populaarimusiikki on lampaita varten ja me olemme susiksi pukeutuneita lampaita". Volkilla poliittisuus kohtaa musiikillisen nerouden, ja samalla yhtye todistaa, ettei se ole jämähtänyt paikalleen, vaan se ottaa rohkeasti taiteellisen vapauden tehdä asiat eri lailla kuin viime kerralla. Hyvin laibachmaista.

Ne, jotka odottivat edellisen WAT-levyn kuuloista tanssittavaa ja marssittavaa poljentoa, tulevat pettymään, sillä tunnelma Volkilla on paljon rauhallisempi. Levy on tehty yhteistyössä Laibachin kotikaupungissa toimivan musiikkiryhmä Silencen jäsenien Boris Bencon ja Primoz Hladnikin kanssa. Tämä tuo levylle hyvin omaleimaisen soundin. Ensimmäisellä kuuntelukerralla näiden kahden hyvin erilaisen ryhmän yhteistyö kuulosti yhteensopimattomalta, mutta nyt tultuani tutuksi levyn kanssa, nautin todella vivahteikkaista biiseistä, jotka kasvavat musiikillisesti taitavasti. Mukana on myös vierailevia laulajia, lapsikuoro ja sello sekä muita lisämausteita. Silti tulos kuulostaa juuri Laibachilta itseltään, eli identiteettiä ei hukata missään vaiheessa.

Levyn aloitusbiisi Germania antaa osviittaa siitä, mistä Volkissa on kysymys. Vaikka kansallislaulut olisivatkin kuulijalle ennestään tuttuja, on ne muokattu muotoon, jossa niistä puuttuu juuri kokonaan tunnistettavuus ja mahdollinen paatoksellisuus. Takuuvarmaa Volkin linjaa edustaa mainio videobiisi Anglia sekä addiktoivat Rossiya, España ja Yisrā’el. Levyn päättää Laibachin perustaman valtion (taiteilijayhteisö, joka julistautui itsenäiseksi 1991) NSK:n oma kansallislaulu.

Volkia kannattaa lähestyä ennakkoluulottomasti ja ajan kanssa, sillä se haastaa kuulijan ja antaa ajattelemisen aihetta. Levyltä löytyy uskomattoman hienoja neronleimauksia, kun vain malttaa pysähtyä ja kuunnella. Odotan tulevia Suomen keikkoja, sillä tulee olemaan mielenkiintoista, miten uudet kappaleet aiotaan toteuttaa livenä.

09.11.2006, Meeri Koskialho
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Laibachkunstderfuge
Laibachkunstderfuge
[ CD ]
WAT
WAT
[ CD ]
http://www.laibach.nsk.si/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 4183
Palaa »
 
Bookmark and Share