|
01. Prelude For The Daredevils
02. Evel Knievel Factor
03. Broken Promised Land
04. Alive
05. Sound Advice
06. The Sindicate
07. Prozac Nation
08. Uniform
09. Gods Of Rewind
10. Anyway
11. Billion Star Hotel |
Muistan, kun näin Private Linen livenä ensimmäisen kerran noin neljä vuotta sitten. Jäin haavi auki ja totesin, että tässähän on Suomen Mötley Crüe. Kaksi vuotta sitten julkaistu esikoislevy 21st Century Pirates ja sitä edeltänyt EP vakuuttivat allekirjoittaneen, vaikka kyseisten äänitteiden kohdalla olisi varmasti pystytty tuotannollisesti parempaan lopputulokseen. Tämä miinus on korjattu Evel Knievel Factorilla. Ensivaikutelma on hämmentävä, sillä levy paranee loppua kohden! Yleensä nimittäin mielenkiintoni herpaantuu puolen välin jälkeen. Tällä kertaa levyä on tehty Suomenlinnan Seawolfin lisäksi Tukholmassa mm. Lambretta- ja Backyard Babies -yhteyksistä tuttujen hemmojen kanssa. Hatunnosto ruotsalaisille, sillä kokonaisuus kuulostaa hiotulta, eikä enää kotitekoiselta. Private Line on saavuttanut tilan, jossa alkaa olla kansainvälistä potentiaalia. Aloin jo jopa kuvitella yhtyettä Todella Isoille lavoille.
Koneellinen soundi on aina ollut osa Private Linen juttua ja ehkä juuri se tekee heidän musiikistaan niin persoonallisen kuuloista. Olen aiemmin kritisoinut bändin ”konekokeiluja” ja ollut varma, että homma toimisi paremmin perinteisesti rokaten, mutta Evel Knievel Factorilla tapahtunut jalostuminen saa kyllä toimittajan vetämään sanansa takaisin. Biisit kuulostavat yhtenäisiltä ja huomaan kone-elementtien tuovan vain hyvää lisäsävyä kokonaisuuteen. Bändi itse sanoo haluavansa kehittää omaa soundiaan 2000-luvun hengessä, unohtamatta musiikillisia juuriaan. Tämä kuvaa hyvin sitä, mistä Private Linessa on kyse.
En voi mitään sille, että mielestäni aloitusbiisit Evel Knievel Factor ja Broken Promised Land ovat suhteellisen tyhjänpäiväisiä renkutuksia, vaikka jälkimmäinen on vielä poimittu sinkkubiisiksi. Alivessa ja slovarimaisessa Sound Advicessa on juuri niitä hienoja koukkuja, joita bändiltä osasin odottaakin. The Sindicate toimii ”ihan kivana” täytebiisinä, ennen todellista yllätystä, eli nerokasta Prozac Nationia. Rankkuutta, koneita ja tarttuvuutta. Loistavaa! Sama meno jatkuu vielä seuraavassa Uniform-biisissä. Ne, jotka lokeroivat Private Linen samaan kategoriaan kaiken maailman uniklubien, lovexien ja muiden kanssa, tulisi ottaa Evel Knievel Factor kuunteluun ja todeta, että kyllä nyt painitaan ihan eri sarjassa. Gods Of Rewindin ja Anywayn aikana meno rauhoittuu, muttei missään nimessä muutu tylsäksi. Levyn päättävä Million Star Hotel aiheuttanee muusikkokollegoissa sävellyskateutta, sillä kovin tarttuvia sävelkulkuja ovat pojat taas onnistuneet keksimään.
Tästä on hyvä lähteä valloittamaan maailmaa.
08.11.2006, Meeri Koskialho |
|
