|
01. The Storm I Ride
02. Warriors
03. Between Two Worlds
04. Battalions
05. Mountains
06. Days of North Wind
07. Far Beyond the Quiet
08. Cursed We Are
Kesto. 42:39 |
Kun norjalainen Immortal päätti lopulta heittää lusikan nurkkaan jättäen fanit odottamaan (tuloillaan olevaa) bändin comebackia, maestro Abbath ei jäänyt laakerinlehdille lepäilemään. Vaikka oman aikansa kaikki uuden musiikin luomistyöt ja whatnotit ovatkin vieneet, on nimellä I kulkevan spinoff-orkesterin debytointi Between Two Worlds vihdoin valmis.
Vaikka I tavallaan onkin jatkumoa Immortalin luomalle saagalle, niin tekijöiden kuin musiikkinsakin puolesta, myös selkeä pesäero on tehty näiden kahden orkesterin väillle. Nelimiehisen bändin taustavaikuttajissa löytyy myös Demonaz, vanhan Kuolemattoman parivaljakon toinen puolikas, ja Abbath vaikuttaisi hoitavan ruorimiehen roolia. Norjalaiseksi superryhmäksi kutsuminen - lukuisten muiden bändien kautta - kuitenkin tuomitaan pelkäksi vähättelyksi. Näinköhän.
Merkittävimmät erot Immortalin kevytlimumaisen black metalin ja I:n rokkaavan musiikin välillä ovat jälkimmäisen selvästi laajemmat julkiset vaikuttimet muilta bändeiltä. I lainaa rohkeasti Motörheadia, jopa lemmymäistä laulua myöden, eeppisemmän aikakauden Bathorya ja jossain mielessä jopa Manowaria. Kun moisen salaatin sekoitus ajetaan kuitenkin soundillisesti, laulullisesti ja myös sävellyksellisesti Abbath-suodattimen läpi, on lopputulos kuin Immortal Light - nyt ilman sokeria!
Yksittäiset biisit viihdyttävät hetkittäin ja parhaimpia hetkiä ovatkin isukkibändiä muistuttavat kohtaukset. Hyvässä mielessä näitä kuitenkin on vähän ja lopputulos muistuttaakin verrokkiaktin ylijäämäaineista koostettua materiaalia. Pahempia kehuja ei voi myöskään antaa soundeista, jotka ovat varman päälle pelatun selkeät, mutta samalla silkkisen pehmeät ja valitettavan munattomat. Kitaroista ei oikein löydy tarpeeksi kierroksia ja rummut voisivat olla soundiensa puolesta vaikka keskivertoa paremmin hyödynnetystä koneesta. Ainoastaan Abbathin tunnistettava raakkuva laulutyyli on selkän plussan arvoinen, eikä sekään enää entisesä veroinen. Kaikesta lemmyilystä huolimatta.
Lähes mitättömistä odotuksistani huolimatta Between Two Worlds tuntuu pettymykseltä. Ei siksi, että olisin odottanut Demonazin uutta tulemista tai Immortalin uljasta paluuta, vaan juuri siksi, ettei levy lopulta ottanut isompaa askelta pois menneisyydestään. Näin toteutettuna ratkaisu tuntuu kuin ujolta teini-ikäisen aralta käytökseltä tytön nähdessään - sen sijaan, että kartsalla tallustelisi prätkärotsiin sonnustautunut veteraanikonkari.
06.11.2006, Serpent |
|
