|
01. How to Become a God
02. Hunger
03. Black 'n' Roll
04. So white, So Blue, So Cold
05. My Darkest Desire
06. Damballah
07. Decay
08. The Bright Side of Death
09. Sabbath
10. Mr. Toodling
11. Lorelindorenan
12. Burarum
Kesto: 45:28 |
Toisinaan vastaan tulee levyjä, joiden kohdalla joko itse tekoprosessiin tai kuuntelunautintoon vaaditaan läjäpäin vahvoja huumausaineita, joilla koko kroppa ajetaan sellaiseen tilaan, ettei henkilöä enää samaksi tunnista. En ole lainkaan varma kumpaan ryhmään kuuluu ranskalaisen häröilybändi Phazmin toinen keitos Antebellum Death'n Roll, mutta selvinpäin tätä levyä en suostu enää kertaakaan kuuntelemaan.
Bändin parin vuoden takainen debyyttialbumi Hate at First Seed oireili jos jonkinlaisesta ADHD-tapauksesta crack-huuruissa, mutta ADR vie tämän trippailun vielä pidemmälle. Grind ja black metal ovat tällä haavaa ehkä vain kaukaisia vaikutteita, mutta kovin läheisiksi sukulaisiksi ei kehtaa kutsua myöskään bändin mukamas omaamaa death metalia. Jonkinlaista rokkia sentään levyn voinee sanoa sisältävän, sekä aimo annoksen jätelaarista kauhottua sekoitemetallia.
Bändin paras ja oikeastaan samalla ainoa voimavara on kyky soittaa teknisesti monipuolisesti ja osaavasti. Sävellys- ja sovitustaidoista voidaankin sitten olla montaa mieltä, kuten myös levyä kehaisevat arvostelut puolestaan kertovat. Tämä modernin häröilymetallin peruspilareiksi tätä myötä lukeutuva levy pitää sisällään chillailevaa bassottelua, humalaisen kuulosta huuliharppuilua, häiriintyneen oloista supinaa kera samplejen sekä rock'n'roll ja death metal -ideoita maan ja taivaan väliltä. Kuulostaako hyvältä? Eikä se sitä olekaan. Hullua ja huuruista ehkä, mutta vaivaannuttavan itsetarkoituksellisen oloista.
Levy seilaa rokin ja metallin välimaastossa kaoottisella otteella ja vaikka välillä homma toimiikin jopa ihan hyvin, mukaan on mahdutettu paljon turhaa tauhkaa. Nautittavimmillaan levy on parissa groove-kohdassa, jossa rokahtava rosoisuus nostaa päätään ja kitaroistakin irtoaa riffi jos toinenkin kelpoa kuultavaa. Vaan liian suuri osa on tusinakammarin yhdentekeviä riffejä jostain death metal -kierrättämöstä pultattuna pultsaritason rokkigrooveen ja hohhoijaa-luokan innostavuuteen.
Laulupuolella kuullaan lähinnä kärisevää äijäilyääntelyä, kuin etäisenä rääkynän sukulaisena. Soundit ovat suurelta osin ihan hyvät ja groovailua tukevat, vaikka jossain kohdin levy tuntuukin ontuvalta ja jopa soundeiltaan tuhnuiselta. Liekö sitten kiinni riffien vaihtelusta vai onko vika kuulijan korvien välissä, sitä on paha varmuudella sanoa. Hyvistäkin kohdista huolimatta Antebellum Death'n Roll on rasittava kokonaisuus, jonka huonot ominaisuudet torpedoivat sen hyvät puolet liian tehokkaasti. Tiedotteen mukaan valmiissa myyntiversiossa pitäisi mukana tulla toisena levynä myös jonkin sortin bonus-DVD.
11.10.2006, Serpent |
|
