|
01. To Remain Tombless
02. L'Amour Detruit
03. I Cannot Be Loved
04. And I Walk With Them
05. Thy Raven Wings
06. Love's Intolerable Pain
07. One of Beauty's Daughters
08. Deeper Down
09. The Blood, The Wine, The Roses
Kesto: 61:00 |
On kaiketi myönnettävä, että niin kauan kuin My Dying Bride tulee vielä julkaisemaan uutta materiaalia, bändin musiikki tulee pysymään tasoltaan luotettavana ja tyyliltään muuttumattomana - yhtä kaikki yllätyksettömänä, voisi joku sanoa. Vaikka My Dying Bride on 90-luvun jälkipuoliskolta asti taistellut itsensä kanssa, ja nähnyt nousukkaan jos toisenkin ajavan heistä ohi tyylilajissa, jonka kantaisiin he itse kiistatta lukeutuvat, jaksaa bändi yhä luoda uutta musiikkia. A Line of Deathless Kingsillä ei kuitenkaan ole mainittavan montaa sellaista hetkeä, jolloin ainoa kuuntelun jatkamista puoltava asianhaara olisi se, että nämä jätkät olivat oikeasti kehittämässä omaa tyylilajiaan, eikä heitä sen vuoksi voi syyttää tässä nimenomaisessa tyylilajissa pysymisestä.
Tyylillisesti MDB taivaltaa siis totutulla polulla, vaikka tämänkertainen suuntaus näyttäisikin olevan jälleen hieman paria aikaisempaa levyä kevyemmässä ilmaisussa. Itse pitäisin tätä positiivisena seikkana, sillä toisin kuin parin edellisen lätyn kohdalla, A Line of Deathless Kingsin raskaammat kohdat eivät kuulosta yleisesti ottaen väkinäisiltä. Korjaako laatu sittenkin määrän? Aaron Stainthorpen laulut ovat yhtä lailla tuttua kauraa, mutta mm. And I Walk With Themin ja Love's Intolerable Painin antaumuksellisimmat hetket sävähdyttävät siitäkin huolimatta. Näistä ensin mainittu rakentuu kliimaksiinsa kenties hieman turhankin nopeasti, sillä soinnukkaan, eeppisen kitarateeman ja Aaronin tunteikkaan laulumelodian jälkeinen laskettelu ja lausuntamainen vokalisointi ovat kuin tuloksekkaan seksin jälkeistä halailua - olennaisin on jo koettu. Monet levyn huippuhetkistä kytkeytyvät tiukasti melodioihin, mutta osaa MDB edelleen kirjoittaa myös tarttuvia riffejä. Jos The Blood, The Wine, The Rosesin päättävä, tarkoitusperiltään arveluttava death-pyrähdys pistää pään pyörimään lähinnä ihmetyksestä, junttaa mm. One of Beauty's Daughters paikoin hyvinkin tarttuvasti.
Jos todellakin ajatellaan, että My Dying Bride tulee tulevaisuudessakin julkaisemaan uuden levyn joka toinen vuosi, alkaa bändin vannotuneempikin fani tietenkin jossain vaiheessa miettimään levyjen skippaamista - ainakin, jos bändi pysyttäytyy niin tyylillisesti kuin tasollisesti siinä samassa vuosikymmenen vanhassa uomassa. Jos uuden My Dying Briden on aina Turn Loose the Swansista tai, kuka tietää, 34.788%... Completesta lähtien käynyt kaupasta hakemasta, ei tätä perinnettä ole syytä katkaista A Line of Deathless Kingsinkään kohdalla. Me kaikki kuitenkin tiedämme, minkä aikakauden MDB-levyt sieltä hyllystä soittimeen suurimmalla todennäköisyydellä valikoituvat.
7/10
Antti Korpinen
Yhtyeisiin, joita on seurannut pitkään, syntyy ajan kanssa erityinen suhde. Vanhat, hyväksi todetut albumit pysyvät aina lähellä levysoitinta, mutta uusiin tulokkaisiin suhtaudutaan aina hieman epäillen. Usein tietenkin tämän epäilyksen peittää suuri into ja odotus, mutta aina on olemassa mahdollisuus: ”Mitä jos tämä suosikkiyhtyeeni pettää minut aivan täysin?”
My Dying Bride on ollut minun kohdallani tällaisessa tienhaarassa edellisestä levystään lähtien: vaikka Songs of Darkness, Words of Light osoittautuikin loppujen lopuksi kelvoksi tunnelmametallilevyksi, jäi mieltä kaivertamaan liian hajanainen ja keskeneräinen kokonaiskuva – levyllä ei vain yksinkertaisesti ollut tarpeeksi iskumateriaalia ajatuksia valloittamaan. A Line of Deathless Kings ei heilahda onneksi aivan ojanpohjalle, mutta ei myöskään pääse aivan kuivillekaan.
Näiden englantilaissynkistelijöiden levyt ovat aina vaatineet paljon paneutumista ja kuuntelukertoja avatakseen edes hieman salaisuuksiaan, ja A Line of Deathless Kings ei ole poikkeus. Ensimmäisellä kerralla käsiin jää kuin vain kasa tuhkaksi haurastuneita kuolinliinoja, muutamia hienoja nostatuksia ja raskasta, vellovaa tunnelmaa. Epätietoisuus muuttuu ajan kanssa kuitenkin konkreettisiksi ajatuksiksi. Ensinnäkin levyltä erottuu joitakin loistavia kappaleita. And I Walk with Them esittelee My Dying Briden pahaenteisenä ja tunteikkaana: hidas kappale nousee ja nousee, kunnes saavuttaa kliimaksinsa Aaron Stainthorpen tuskaisessa laulussa, tuplabasareissa ja valittavassa kitarasoolossa. Heti perään sulavasti jatkava Thy Raven Wings ottaa askeleen herkemmille sfääreille, mutta toimiipa sekin.
Näiden goottityylisesti rakennettujen death/doom-hymnien vastapainoksi moni kappale levyltä vaipuu unholaan. Remain Tomblessin lupaava tunnelma rikotaan jyskyttävässä, My Dying Bridelle jopa pelottavan modernissa riffittelyssä, ja muutamassa muussakin kohdassa kappaleen luonnollinen virtaus katkaistaan hämmentävästi aivan asiaankuulumattomin osioin. Tuloksena on tilkkutäkkimäisiä luonnoskudelmia, ei yhtä suurta seinäkangasta, joka hurmaisi ja ahdistaisi tummuudellaan ja koukeromaisella yhtenäisyydellään.
Levyn kevyemmän tunnelman otan kuitenkin vastaan ilolla. Vaikka My Dying Bride on vieläkin kaukana yhdentekevän goottirockin tuulenkeveästä mitäänsanomattomuudesta, pitävät kuulaat kitarat ja hitaat mutteivät tuomiopäivän ahdistusta julistavat rumpukompit levyn yleistunnelman hienosti ilmavana – kuin tuberkuloosipotilaan tuntema hengen katoaminen: kuoleman lähestyessä elämä on herkimmin tunnettavissa. Keveys on kuoleman kalpean käden kannattama. Myös Aaron Stainthorpen ääni palailee puhtaammille vesille. Mies kokeilee vielä rajojaan tunteella, mutta örinäpuolelle ei enää paljoa palata, mikä paikoin ehkä viekin levyn iskevyyttä.
Yhtyeen konseptiin hurmaantuneena en tietenkään voi ottaa tarpeeksi etäisyyttä A Line of Deathless Kingsiinkaan. Levy on kaukana mestariteoksesta, mutta toisaalta yhtyeen luoma omaperäisyyden ja omanlaisensa synkkyyden aura on niin vahva, että keskeneräisemmätkin kappaleet kuulostavat näissä raameissa vakuuttavilta. Otan siis nämä kuninkaat vastaan tyytyväisellä, hieman varautuneella nyökkäyksellä. He eivät ole kuolleita ja kaukana narreista, mutta eivät täysin vallankahvassakaan.
8/10
Antti Klemi
09.10.2006, Antti Korpinen / Antti Klemi |
|
