|
01. Frozen Roses
02. I Don’t Know
03. The Depths Of My Mind
04. Forever Guilty
05. Do You Care?
06. Treasured Memories
07. Lost Inside
08. Running Away
09. Wither And Die
10. Defenders Of Your Faith
11.(Bonus Tracks)
12.The Grass Is Greener
13.The Pain Lives On |
Kuten levyn nimi velvoittaa, Drowned in Questionsin kanssa todellakin hukkuu kysymyksiin. Kysymyksiin kuten: "kuinka helvetissä näille on annettu levytyssopimus". "Itkeäkö vai nauraa", kas siinäkin yksi kysymys, mutta kaikista vallitsevimmaksi ja samalla häiritsevimmäksi jää kysymys "miksi, oi, miksi?".
Kahden naisvokalistin johdolla Britanniasta ja deathmetalbändi Asphyxiatorin jämistä ponnistaa Apparition. Maailma ei olisi menettänyt paljoakaan vaikka ko. ponnistus olisi jätetty tekemättäkin ja kaiken yhteisen hyvän nimessä tahtoisin muistuttaa yhtyettä, että vieläkään ei olisi liian myöhäistä lopettaa...
Kaiketi bändin tarkoitus olisi tuottaa modernia, tunteellista, kaunista sekä kevyttä easy listening -vaihtoehtorockia heavymaustein jossakin Evanescencen hengessä, mutta
Apparitionin hommassa on pahemman kerran yläasteen musiikkiluokasta kootun bändin räveltämisen maku. Tyttökaksikon hennon ujeltavat lauluäänet saattaisivat isossa kuorossa mennä sen suuremmin ärsyttämättä, mutta bändin keulilla kummitusmaisen ohut ja huojuva ulina repii hermoja ja karmii selkäpiitä. Levyn biiseistä löytyy hakemalla ihan näppäriä, lapsenomaisia melodioita, mutta kuka ikinä onkin vastuussa platalle päätyneistä sovituksista ei ymmärrä sujuvuudesta mitään. Biisit nimittäin soljuvat sujuvasti kuin auto, jolla on allaan renkaiden sijasta kuutiot. Melodiateemoja rätkitään peräkkäin nopalla heitetyssä järjestyksessä käyttäen siltoina milloin onttoa tuplabassaripätkytystä, milloin ääliömäisen, irrallisen ja ennenkaikkea vaivaannuttavan kuuloista kokotaukoa, tai, mikä pahinta, puun takaa polviin taklaavaa upouutta teemaa jolla ei ole mitään tekemistä muun kappaleen siihenastisen rakenteen kanssa. Joku näistä sovitushommista enemmän ymmärtävä on joskus sanonut, että ellet tiedä mitä tekisit, laita sovituksellisesti kompasteleviin kohtiin hämäykseksi orchestrahitti tai pommiefekti. Suomeksi sanottuna: paskan voi aina kuorruttaa, mutta tämäkin sinällään varsin alkeellinen oivallus on Apparitionin veisumaakarilta toistaiseksi jäänyt tekemättä. Parasta levyssä on oikeastaan sen helvetin ruma kansi, joka kauheudessaan saattaa säästää jokusen piruparan tätä tekelettä ostamasta.
En tajua millaisella seulalla Britanniassa yhtyeitä levy-yhtiöille kiinnitetään, mutta todettakoon että toinen Apparitionin vokalisteista, Annabelle Harris, on malliopiskelija. Tästä itse kukin päätelköön mitä tahtoo, mutta Apparition todellakin on demotkin mukaan lukien yksi lahjattomimmista ja itsekritiikittömimmistä kokoonpanoista, joiden aikaansaannoksia minulla on ollut kovana kohtalonani kuulla viimeisten parin vuoden aikana.
05.10.2006, Mape Ollila |
|
