|
01. Ordeal Of The Century
02. Restoring Process
03. Anastasis
04. The Albert Pike Epilogue
05. Alternate Horizons
06. Dawning End
|
Turkulainen Callisto on esikois-MCD:llään saanut aikaan ahdistavaa ja genrerajoituksia välttelevää musiikkia. Ensi kertaa kuunnellessani levyä jouduin lievän hämmennyksen valtaan, että minkälaista elementtien sekasoppaa tämä on. Toisella kuuntelukerralla löytyi jo uusi näkökulma ja tajusin että tässähän on helvetin omaperäinen mäiske kyseessä. Raskaita, pirullisen tunnelmallisia ja temmoiltaan vaihtelevia kappaleita on levylle saatu aikaan. Musiikki on mielestäni hieman black metalliin kallellaan, epäilemättä suurin syy tähän on laulaja/kitaristi Markuksen laulutyyli. Kyllähän metalcore-vaikutteitakin esille pilkahtaa, vaikka alakynnessä ovatkin. Sanoitukset toimivat hyvin, suureksi osaksi teemalla "valoa pimeyteen". Vaikka musiikki on surumielistä, ei sanoitusten aina tarvitse olla ah-niin-murheen
tahi murhien täyttämiä. Kannatan kovasti valon tuomista pimeyden keskelle, se myös luo kiinnostavaa kontrastia tämäntyyliseen musiikkiin. Ainoa miinus on brutaalin laulutyylin yhteensopimattomuus eräitten tunnelmallisempien osien kanssa. Pelkästään vaihtelunkin vuoksi olisi ehkä hyvä miettiä muunlaisen laulutyylin käyttämistä, kokopitkä tällä tavalla olisi jo liikaa. MCD:n pituisena kuitenkin täyttä tavaraa, ja tippuu varmasti sekä tunnelmallisen metallin että metalcoren kannattajille.
www.sitruunamaailma.com
06.02.2003, Juhani Pitkänen |
|