|
01. Älä ihan vielä
02. Taas hengittää
03. Kaduttaako
04. Enne
05. Tyydyn
06. Ehkä
07. Neulansilmä
08. Muuri
09. Ehtinyt ei
10. Viimeinen päivä
|
En pitäisi luonnehdintaa ”kaikkea rockista industrial-henkiseen kaatuiluun ja black metaliin sottanut nelikko” kovinkaan raflaavana. Se luo mielessäni kuvan Kardiasta yhtyeenä, joka on yrittänyt sitä sun tätä missään kuitenkaan onnistumatta. Onneksi Kaukana kaikesta paljastuu tyylipuhtaaksi rock-levyksi eikä miksikään sillisalaatiksi – onko sitten tämä nykyinen tyylisuunta miten luonnollinen ja rehellinen valinta, se jää hämärän peittoon.
Valotetaan alkuun kuitenkin taustoja. Hitit kuten Aivan sama ja Langat nostivat Kardian viime vuonna ihmisten huulille ja Lähellä-debyytti niitti kultaa ja kunniaa myyntilistoilla. Nimiteemaa jatkava Kaukana kaikesta jatkaa samaa linjaa melankolisen rockin maisemissa. Laadukkaiden mutta silti särmäkkäiden soundien saattelemana Kardia viskelee taikalaukustaan jälkigrungen hengessä rullaavia rock-viisuja ja muutamia lakonisempiakin biisejä, ja kyllähän ne hittikipaleetkin löytävät paikkansa levyllä.
Vaikka yhtyeen konsepti voi tuntuakin aluksi valmiiksipedatulta ja liian turvalliselta, on Kardian hengittämässä alakulossa hienoista asennetta. Taustalle maalatut syntikat luovat kuulasta henkevyyttä ja nostavat hyvin kertosäkeitä lentoon, ja myös Aki Rädyn vahva mutta samalla kevyt ääni sopii tähän tunnelmaan luonnollisesti. C-osien kokeilevuutta kuitenkin syö se tosiseikka, että monen kappaleen perusta on sementoitu turpealle chugga-chugga-riffittelylle, jota jokainen on varmasti kuullut tarpeeksi tähän mennessä. Sävellykselliset näppäryydet vakuuttavat kyllä levyä kuunnellessa, mutta vahvaa jälkiväristystä ei Kaukana kaikesta ei tarjoa. Tämä ominaisuus kalvaa mielestäni yleisestikin suomalaista rock-musiikkia.
Joitakin muistijälkiä levystä kuitenkin jää. Ensimmäisinä esiin hyppäävät radiossakin taajaan kuuluneet pahaenteisen hiipivä Älä ihan vielä ja jo puhkikulunut Neulansilmä, mutta myös keskitempoisesti hyökyvä Taas hengittää, hieman Timo Rautiaisen mieleentuovan kertosäkeen omaava Ehkä ja näpsäkästi rokkaava Tyydyn ovat kelpo ralleja. Sanoitukset jäävät Kardian kohdalla sävellyksiäkin ontommiksi, sillä ”elämän ja olemisen eri osa-alueiden kiertäminen” muuttuu enemmänkin sanojen ja asioiden ympärillä kiertelyksi, jolloin puolivillaiset sanaleikit, kielikuvat ja kiertoilmaukset peittävät itse sanoman – toinen suomalaisen rockin sudenkuoppa.
Kyllähän Kaukana kaikesta on ihan hyvä rock-levy, paikoin jopa vakuuttavakin. Suurimmalti osin se on kuitenkin yllättävän mauton ja hajuton levy, joka ehkä osuu ajan hetkeen hetkeksi, roikkuu mukana aikansa ja vajoaa sitten Anttilan ale-hyllyyn. Tosin optimisti minussa toivoo minun olevan väärässä, sillä Kardiassa on sitä hämärää "jotakin".
28.09.2006, Antti Klemi |
|
