|
01. King
02. Take Back Your Spell
03. Forgotten Land
04. Scary Zone
05. Children of Lies
06. Break all the Welds
07. Golden Empire
08. Primitive Chaos
09. Breathe
10. Box of Illusion
11. Almah |
Angra-vokalisti Eduardo Falaschi kokeilee soolosiipiensä kantavuutta Almah-projektilla, joka luotiin miehen pääbändin viettäessä taukoa ennen loppuvuodesta 2006 ilmestyvän Aurora Consurgens -levyn äänityksiä. Angra ei pysty käyttämään kolmen säveltäjän kaikkea tuotantoa, joten pääosa Falaschin biiseistä päätyi soololevylle. Suomalaisittain Almahista mielenkiintoisen tekevät levyllä kitaroiva Nightwishin "jodlaava kääpiö" Emppu Vuorinen sekä projektiyhtyeen bassonvarteen istutettu Lauri Porra. Neljäntenä päälinkkinä ryhmässä on kannuttanut Kamelot-rumpali Casey Grillo.
Toistaiseksi vain Japanissa ja Etelä-Amerikassa ilmestyneen teema-albumin johtoajatus on kuvata ihmispolon tunneskaalaa musiikillisin, symbolisin ja fantasian keinoin, samaan aikaan historiasta tarinoita ja tapahtumia ammentaen. Idea on monikerroksinen, erittäin omaperäinen ja kunnianhimoinen, mutta Falaschin keinot kuvata luomaansa haastavaa palettia ovat valitettavasti melko rajoittuneet. Esim. raivon ja painostavuuden kuvaus jää kuulijalta piiloon, koska Edun Kiske/Tate-akselilla operoivalla laulutavalla ei voi rähjätä eikä rääkyä. Mies ei ikinä varmaan edes suostuisi tekemään kurkunpäällään mitään ei-melodista.
Biiseissä on vaihtelua, mutta ei ehkä niin paljoa kuin albumin konsepti edellyttäisi. Tarjolla on meikäläisiin korviin eksoottisia rytmejä ja tavallisen hevikitaroinnin mausteeksi myös latinohenkistä akustista kitarannäppäilyä, joka tosin on peräisin tropiikista nimeltä Kerava, viime helmikuun pakkasilta. Näine lisäyrtteineen levy tarjoileekin hiukan normaalikaavasta poikkeavaa meloheavyä, jossa kuuluu viitteitä mm. Ozzyn, Queensr˙chen, Metallican ja tottakai Angrankin suuntaan. Biiseistä esimerkkeinä Take Back Your Spell on päivänselvää Angra-materiaalia, perusmeloheavy Break all the Welds puolestaan menisi tyylinsä puolesta täydestä millä tahansa Kilven - jota Edu ei taatusti ikinä ole kuullut - levyllä ja Breathen levollisuudesta tulee mieleen U2:n Where the Streets Have No Name. Mutta onpa levyllä pimeätkin hetkensä, joista pääosa liittyy turhan selkeisiin mallinnuksiin esikuvien hiteistä...
Forgotten Land-slovarista en tiedä mitä ajattelisin, sillä vaikka siinä soi yksi komeimmista sooloista, joita Vuoris-Eemelin näpeistä on koskaan irronnut, samaan aikaan veisu on muilta osiltaan erittäin arveluttava kahden megahitin, Queensr˙chen Silent Lucidityn ja Ozzyn Mama, I'm Coming Homen, osista kasattu palapeli. Ja nyt kun syntisäkkiä on käyty tyhjentämään, mainittakoon sekin, että Box of Illusionissa käytetään ylivoimaisesti tökeröintä torvipatchiä, jonka olen kuullut 80-luvun alun Casio-miniurkujen tällä puolen.
Almahista jää nimiäijistä ja perushyvästä tuotannosta huolimatta hieman omituinen maku. Edu on varmasti panostanut juttuunsa kaikkensa, mutta ei kykene vastaamaan levyn haastavalla teemalla esittämäänsä huutoon. Se olisi täysin onnistuakseen edellyttänyt myös musiikillisesti hyvin erityislaatuista albumia. Myös joko vähemmän, tai piilotellummin, esikuvia lainaten levystä olisi saattanut syntyä tyylikkäämpi kokonaisuus. Hienosti laulettuna, soitettuna ja tuotettuna sekä muutaman biisihelmenkin sisältävävä Almah jää kuitenkin "vain hyväksi" levyksi.
14.09.2006, Mape Ollila |
|
