|
01. Voidkollapse
02. Tunnelvöge |
Disorder Of Deadeight on taas raivannut lisää omia polkuja umpihankeen. Yhtyeen entisen ruumiillistuman Mörön black/doom kuuluu enää paljolti vain ennakkoluulottomana asenteena ja huuruisena yleistunnelmana, ja alkuaikojen postrock/stoner-kuviotkin on jo sotkettu pois näkyvistä. Silmää miellyttäviin pahvikansiin verhottu Voidkollapse / Tunnelvögel on uusi askel kahden monikymmenminuuttisen äänikollaasin muodossa.
Voidkollapse on kaksikosta ensimmäinen ja myös epämääräisempi. Tämä kaksikon Nurminen-Talvenmäki luoma koneellinen ja erittäin epärytminen noise-teos huokuuu eräänlaista katkeamatonta kokeellisuutta ja etsintää. Autiotalon äänetöntä huminaa ja kaukaisten haamujen kaikuja viedään eteenpäin vaistonvaraisesti, mutta kappale jää enemmänkin hajanaiseksi taustamusiikiksi kuin vaikuttavaksi kuuntelukokemukseksi.
Levyn toinen puolisko osoittautuu laadukkaammaksi tavaraksi. Mielenkiintoisesti nimetty Tunnelvögel liihottelee kuulijan luokse hypnoottisin ja kaiutetuin kitaravaikerrusten avulla kasvaen nimensä mukaisesti onkalomaiseksi, kirskuvaksi rituaalirockiksi. Taas improvisaation henki on musiikinteossa vahvasti läsnä, mutta tällä kertaa juonikulkuun saadaan enemmän piikkejä ja nostatuksia, vaikka biisi haahuileekin loppumetreillä hieman liian kauas tyylikkäistä hammondeista huolimatta.
Disorder Of Deadeightin kohdalla on ylipäätään vaikea kirjoittaa selkeäsanaista arviota. Musiikki vaatii joko esseen tai yhden sanan tuomion, sillä bändi on selvästi irti kaikista tavallisen musiikkimaailman kuolaimista. Miten hyvin tämän kokeellisuuden ja erilaisuuden osaa hahmottaa, se onkin kuulijasta kiinni. Itse jään jonnekin puolitiehen, valmiina ottamaan askeleen kauemmas siinä missä askeleen eteenpäin.
09.09.2006, Antti Klemi |
|
