|
01. Different World
02. These Colours Don't Run
03. Brighter than A Thousand Suns
04. The Pilgrim
05. The Longest Day
06. Out of the Shadows
07. The Reincarnation of Benjamin Breeg
08. For the Greater Good of God
09. Lord of Light
10. The Legacy
Kesto: 72:05 |
13 virallista videojulkaisua, 12 kokoelmaa tai livelevyä, lukuisia uudelleenjulkaisuja em. julkaisuista ja vanhemmista albumeista ja kasan päälle vielä jokunen erikoissingle. Vanhaa uudessa paketissa on tullut tiuhaan, olisiko nyt aika julkaista jotakin uutta? Aikaa on vierähtänyt kolme vuotta siitä kun Iron Maiden viimeksi julkaisi täysin uutta materiaalia, joten tätä julkaisua on todella jouduttu odottamaan. Edellisen Dance of Death -levyn pohjalta odotukset eivät olleet erityisen korkealla edes, joten uutukaiseen tarttuu vähintäänkin skeptisellä otteella.
Ensimmäinen kuuntelu ei todellakaan lupaa mitään A Matter of Life and Death -nimeä kantavasta uutuudesta. Different World -biisin lähes räpellyksenomainen alkuriffi saa puristin pelkästään ymmälleen. Soitto kuulostaa hakevan uomaansa, soundit on kuin yläasteen bändikisoista ja sovitus menee fillistä filliin ryntäillen. Seuraavat biisit eivät anna paljoakaan enempää, laulusuoritukset, sanoitukset ja melodiat eivät parane hirveästi vaan kaikki on aivan juovuksissa tehdyn oloista. Etenkin laulusuoritukset ovat itsetarkoituksellisia ja ponnettomia, tyylittömien kiekaisujen sävyttämää itseilmaisua.
Jos tuomitsisin levyn ensimmäisellä kuuntelulla, olisi tämä räiskäle varmasti lentänyt seinään. Mutta en sitä tee. Suurimman ärsytyksen kadottua laitan levyn uudestaan koneeseen ja menoksi: ensimmäinen biisi on yhä paska tekele, suorastaan räpellys. Siitä eteenpäin levy parantaa tasoaan kuin sika juoksuaan. En tiedä onko kyseessä se, että annan bändille anteeksi koska tällaistahän se on aina ollut, tosin hieman paremmin toteutettuna. Pitkiä biisejä, tempovaihteluita, kitaramelodioita, pomppukomppia ja hokemaksi muodostuvia, yhden rivin mittaisia kertosäkeitä.
Kyllä tämän Maideniksi tunnistaa, mutta jokin tässä on vialla ettei se kiinnosta. Samat jutut on tehty monta kertaa aiemmin ja ne ovat kuulostaneet paremmilta joskus muinoin. Näistäkin biiseistä olisi saanut menevämpiä, eeppisempiä ja parempia sillä, levyä oltaisiin tuotettu. Kun ajattelee, mitä mahdollisesti Brighter than Thousand Suns, The Legacy ja The Longest Day -biiseissä olisi tullut jos joku todella olisi katsonut levyn tekemisen perään. Nauhoittaminen on kuulemma tapahtunut parissa viikossa ja se valitettavasti kuuluu materiaalista, mikään biisi ei yksinkertaisesti pääse oikeuksiinsa näin huonosti sovitettuna, soitettuna ja nauhoitettuna.
Jollei täysin infernaalista aloituskappaletta oteta huomioon, voidaan A Matter of Life and Deathia kuvata sanomalla sen olevan "ihan okei". Parantamisen varaa on hieman joka osa-alueella, ensimmäisenä koko tekninen tuotanto ja sitten sovitus pitäisi katsoa uusiksi. Ne aspektit jotka tekivät 80-luvun levyistä klassikoita on lämmitetty uudestaan, mutta niitä ei ole luotu uusiksi. Kaikki normaalit Iron Maiden -tuotannon avaintekijät on tallella, mutta mitään niistä ei ole hiottu. Levyä vaivaa suuren luokan kuluneisuus, muun muassa rumputyöskentely on koko levyn ajan väsynyttä ja itseään toistavaa naksutusta ja kielisoittimet on kautta linjan haparoivan kuuloisia.
Roskaa ei uusin Maiden ole, vaikka se siltä aluksi vaikuttaakin, se ei vaan ole sitä tasoa mitä ko. bändin voisi 80- ja 90-lukujen perusteella odottaa tarjoavan. Bändi on julkaissut klassikkoaseman vakiinnuttaneita levyjä, joten tämänkaltaisia keskinkertaisia levytyksiä en enää olisi halukas kuulemaan. Jos keskeisin ajatus levyä kuunnellessa on se, että "tämän olisi voinut niin helposti voinut tehdä paremminkin", niin ei voida puhua erityisestä saavutuksesta. A Matter of Life and Death ei missään nimessä ole tuleva klassikko, levynä se on hyvin keskinkertainen ja jossakin määrin tuotantonsa takia myös häpeällinen tekele Maidenin katalogissa. Valtaosa yhtyeen livelevyistäkin soundaa selkeästi paremmalta.
Täytyy vain toivoa että uudet Maiden-veisut kuulostavat livenä paremmilta. Eiköhän sieltä nimittäin ainakin yksi livelevy ole tulossa ennen seuraavaa studiolevyä... ja tottakai päivitetyt kokoelmat.
6,5/10
Turkka Holmqvist
Mielipiteitä tulee puolesta ja vastaan. Oli pakko kirjoittaa toinen arvio levystä, sillä näkemykseni eroaa toisesta arviosta melko lailla.
En kiinnitä ulkomusiikillisiin seikkoihin huomiota. Arvioin vain ja ainoastaan uuden levyn uutena Iron Maiden-tuotoksena ja väistämättä peilaan sitä yhtyeen historiaan. Pakkohan sitä on. Se on selvää, ettei A Matter Of Life And Death kestä kovinkaan kauaa matkassa, jos sitä verrataan yhtyeen parin vuosikymmenen takaisiin klassikkolevyihin. Valitettavasti joudun toteamaan, ettei se myöskään pärjää parin vuoden takaiselle Dance Of Deathille.
Nyt ei pidä käsittää väärin, levy on nimittäin varsin hyvä. Muutamat seikat vain estävät sitä nousemasta Maiden-klassikoksi. Minäpä kerron, mitkä.
Kappaleista vain aloitusveisu Different World on alle viisi minuuttia. Vaikka Maidenin levyillä onkin aina ollut pitkiä ja eeppisiä kappaleita, mennään nyt jo hiukan liian pitkälle. Monista uutukaisen raidoista olisi saanut puristettua perkeleesti iskevämpiä ja tarttuvampia hiukan lyhyemmässä muotissa. Ehkäpä ajan saatossa jopa The Trooperin ja Can I Play With Madnessin kaltaisia helmiä. Liiallisen, 72 minuutin keston myötä levy aukeaa hitaasti, vaikka hyvältä kuulostaakin jo muutaman kuuntelun jälkeen. Luojan kiitos yhtye ei ole syyllistynyt liikaan progeiluun.
Lisäksi levyä vaivaa yleinen ponnettomuus. Vanhat äijät eivät tietenkään enää vedä hillittömällä nuoruuden draivilla, mutta nyt puhun eri asiasta. Yhtyeellä on nimittäin kolme kitaristia, mutta heitä ei vain osata hyödyntää kunnolla. En kerta kaikkiaan voi olla jossittelematta, kuinka vahvan levyn Maiden olisi tehnyt, jos koko paketti olisi vedetty Brighter Than A Thousand Sunsin jämäkkyydellä. Lisäksi Nicko McBrainin rumputyö on vain ja ainoastaan perusvarmaa, ellei jopa laahaavaa. Vanhojen hyvien aikojen iloinen ja energinen ratsastus on mennyttä, vaikka mies livenä todistaa, että se sujuu yhä. Brucekaan ei pysty enää saamaan ääneensä samanlaista voimaa kuin ennen. Ikä painaa, ei voi mitään.
Tässä vaiheessa kovimpien Maiden-fanien kiukku kasvaa taas, kun Pyhää Yhtyettä soimataan. Asia ei suinkaan ole näin, minä nimittäin pidän tästä levystä melko paljonkin. En vain yhtä paljon kuin esimerkiksi Dance Of Deathista, jolla on mielestäni yhtyeen parhaita kappaleita ja kertosäkeitä sitten Seventh Son Of A Seventh Sonin. Jälkimmäiseen verrattuna voisin sanoa, että kyseisen levyn nimikkokappaleen ollessa yli kymmenminuuttinen, ei se ala tympimään missään vaiheessa. Lieneekö juju siinä, että se on vain yksi pitkä kappale lyhyempien joukossa? AMOLADilla puolestaan alkaa varsinkin loppupäässä nyppimään kappaleiden hidas kasvu: neljä yli seitsenminuuttista kappaletta putkeen on aika raskasta kuunneltavaa.
Ennen kaikkea kokonaisuutena AMOLAD on ylipitkästä kestostaan huolimatta kuitenkin hyvä. Miehillä on niin rautainen ammattitaito, että pitkätkin kappaleet ovat loppujen lopuksi varsin sujuvia. Lukuisten kuuntelukertojen myötä ne aukeavat yhä paremmin ja alun hämmennys muuttuu helpotukseksi ja riemuntunteeksi. Levyn linja on yhtenäinen, mutta pieni puristaminen kappaleissa ei olisi ollut pahitteeksi. Omalla asteikollani kuitenkin selvästi paremman keskitason Iron Maiden –levy.
8-/10
Tuomas Valtanen
04.09.2006, T.Holmqvist / T.Valtanen |
|
