|
01. Earth Erasure
02. Post-Apocalyptic Wastelands
03. Interloper
04. Desert Messiah
05. Sowers of Discord
06. The Axiom Depicted
Kesto: 43:58 |
Ansur on nuori, vuonna 2003 perustettu norjalaisryhmä. Yhtyeen soundista on helpohkosti löydettävissä referenssejä niin modernista Satyriconista kuin Emperoristakin. Jälkimmäisenä mainitusta muistuttavat laulutapa sekä säästeliäästi käytetyt koskettimet, satyyrisiä ulottuvuuksia tarkkakorvaiset löytävät paikoin puolestaan bändin viljelemistä riffeistä. Tähän kun lisätään opethiaaniset kitarasoolot, norjalaisavantgardisteja lainaavat puhtaat näppäilyt sekä polveilevat biisirakenteet, ollaan jo lähellä jotain omanlaista. Vaikka mainittujen bändien influenssi Ansuriin on helppo todistaa, eivät vaikutteet puske läpi huonolla tavalla.
Rehellisesti sanottuna Ansur kuulosti parin ensimmäisen kuuntelun jälkeen sekavalta, mutta mitäänsanomattomalta pyrkimykseltä naittaa keskenään tavalla tai toisella kokeellisempien norjalaisbändien soundia. Paikoin yleisilmeessä on itse asiassa jotain siitä samasta militanttisuudesta kuin Mayhemin Grand Declaration of Warilla parhaimmillaan. Onneksi Axiomin huippuhetket eivät loppujen lopuksi rajoitukaan muutamaan lupailevaan riffiin - tämähän on oikeasti ihan hyvää ja piristävää tavaraa. Pidettyäni levyn kuuntelusta muutaman päivän mittaisen tauon, huomasin rummuttavani työpöydän nurkkaan taukoamatta komppia, joka myöhemmin paikallistui mielen sopukoissa Earth Erasuren avausteemaksi. Ykkösraita onkin levyn suoraviivaisempaa linjaa, jos Emperorin keskivaiheen materiaalista muistuttavat riffit ja kosketinosuudet voidaan lukea suoraviivaisiksi. Vain vähän päälle kolme minuuttia kellottava biisi on parista hienosta riffistä huolimatta hieman raakilemainen teos. Kakkosveisu Post-Apocalyptic Wastelands heittää kehiin melkoisesti Opethista muistuttavan soolon ja loppuosan. Itse asiassa tässä vaiheessa onkin helppo heittää ilmaan vertailua myös Suomen omaan Farmakoniin, johon Ansurilla on verrattain voimakas sukulaissuhde; yleisesti ottaen Ansurin juuret ovat kuitenkin selkeästi mustemmassa maaperässä. Parhaita hetkiä Axiomilla ovatkin juuri risteilyt black metalin suuntaan. Toisaalta kokonaisen kappaleen vertaa eivät Ansurin hemmot jaksa pitää taitavia näppejään kurissa, mikä pilaakin osaltaan esimerkiksi lupaavasti ensimmäiset kolme minuuttia etenevän Desert Messiahin. Opeth-soolot ne tuovat tämänkin biisin maan pinnalle kestonsa ajaksi.
Ansurin moniulotteinen musiikki on voimakkaasti mielen- ja vireystilasta riippuvainen kuuntelukokemus. Sanoisin Axiomin toimivan parhaiten pienessä kahvibuustauksessa. Kofeiini virittää ainakin oman mieleni siihen tilaan, että vaikka keskittymiskyky ei kohonneesta vireystasosta johtuen olekaan parhaimmillaan, etsii korva kaikesta kuulemastaan innokkaasti jotain tavanomaisesta poikkeavaa. Vaikka Ansur ei esittelekään meille mitään ennenkuulematonta, yhdistelee se tuttuja palikoita debyyttilevylle kiitettävällä tasolla. Aavistuksen ohut tuotanto syö osaltaan levyn majesteettisuutta, ja paikoin Ansur kärsii vielä nuorelle bändille ominaisesta yliyrittämisestä. Kaiken kaikkiaan mainioon 11-minuuttiseen The Axiom Depictediin päättyvä ensialbumi on kuitenkin todiste tummanpuoleisen norjalaisen crossover-metallin elinvoimaisuudesta.
18.09.2006, Antti Korpinen |
|
