|
01. The Alliance
02. Dark And Dawn
03. Avalon
04. Crossbreed
05. Roses Of Light
06. Road To Eternity
07. Fearless
08. The Passage
09. The Ones With Fiery Eyes
10. Glorious Duty
11. Sons Of The Sea
|
No jopas, melkoisen toimivaa pakettia pukkaa saksalaiselta Dark At Dawnilta. Bändin mukaan nimetty albumi ei suinkaan ole debyytti, vaan yhtye kyntää levytysrintamalla jo viidettä sarkaansa. Voimallista ja temponsa puolesta power metalinkin ominaisuuksia yhdistelevä melodinen heavy metal on päivän sana tämän teutoniryhmän treenikämpän sisuksissa. Eikä lainkaan paha sellainen. Kiljukaula-tuku-tuku –allergikoille Dark at Dawn ei kuitenkaan takuulla ole siitä pahimmasta päästä. Bändin tyyli on melko eheä, mutta pieniä ja näkymättömämmin pinnalla olevia aspekteja on runsaasti myös muualta.
Levyn vahvuudeksi voisi laskea, että biisit ovat melko nopeasti avautuvia, mutta vaikuttavat silti kuuntelua kestäviltä. Helmibiisin nimikkeen ansaitsevia raitoja on mukavan runsaasti. Ainakin avausbiisi The Alliance ja Avalon puoltavat mainiosti paikkaansa. Tunteellisempaa vuodatustakin on mukana etenkin Roses of Lightin muodossa. Levyn loppupuolelta löytyvätkin sitten omat suosikkini The Ones With Fiery Eyes ja voimallisen eeppinen Sons Of The Sea. Vahvimmin kolahtavat taitavasti riimittelevät kertosäkeet yhdistettynä toimiviin sävellyksiin mukavasti sovitettuna. Soundipuoli pelaa tasaisen vahvasti ja laulaja Thorsten Kohlrausch on mies paikallaan mikin ääressä. Miehessä on melko lailla thrash-laulajan ominaisuuksia, mutta myös sitä perinteistä heavy-luonnetta – toki ilman mitään korkeampia kiekaisuja.
Dark At Dawnin ongelmana on vain erottuvuus tai siis lähinnä sen puute. Eipä silti, allekirjoittanut kyllä muuten tykkäsi levystä kovasti, vaikkei se kirkkaimpaan kärkeen yletäkään. Tämän sortin kamasta on vaan ylituotantoa, mutta bändi pääsee kyllä se kevyesti sen tylsän keskitason yläpuolelle. Valitettavasti promolevyn biisit on osittain pätkitty, ettei kokonaisuudesta voi saada täydellistä kuvaa.
01.09.2006, Tero Lassila |
|