|
01. Friede Sei Mit Dir
02. Riders on the Storm
03. Seemann
04. Der Adler
05. Revolution
06. Wenn Ich Traume
07. Soldaten Dieser Erde
08. In The Land of White Horses
09. Liebe
10. Schenk Mir Heut Nacht
11. Himmelskind
12. Feuer
13. Mmmh
Kesto 45:25
|
No ei saksalaisilta keinot lopu. Jos ei iloisella powerilla saa ihmisten suupieliä korviin, täytyy metallipäitä sekoitella myös jonkin sortin sekokamalla. Extremeä, deathia, Alpeilta kaikuvaa jylhää ja rapeaa folkia, sankarillista saksalaista asennetta ja lievää psykedeliaa viljelevä Die Apokalyptischen Reiter on edennyt kymmenvuotisella urallaan jo kuudenteen albumiinsa. Riders on the Storm -nimeä kantava kolmivarttinen kiekko antaa aimo henkäyksen teutonihöyryä niin hyvässä kuin pahassa. Bändin omituinen tyyli itsessään on melko idearikas, mutta huolimatta pitkästä kokemuksesta bändi ei onnistu vangitsemaan huomiota pieniä hetkiä pidempään. Myös melankolinen, keuhkojen pohjia kurotteleva matala vuodatuslaulu jättää onton vaikutelman. Raaempaa korinaa on myös toki mukana, mutta varsin heikossa määrin laadullisesti mitattuna.
Bändin taustat ovat omalta osaltani heikommalla pohjalla, mutta yleisöä herrojen anti joko ärsyttää tai sitten kiehtoo. Jylhempi ote musiikissa toimii, mutta tanssimusiikkimaiset aspektit eivät jotenkin istu sitten millään. Päinvastoin, istuvat kuin hienohelma riu´ulla. Levyn musiikin kokonaisuus tuntuu kuin suurelta sillisalaatilta ilman voita, josta näin kotimaassa vain armottomat saksankielisen metallin ystävät voivat jotain ammentaa. Kieltämättä mielenkiintoinen ja omalla tavallaan viihdyttävä outolintu Die Apokalyptischen Reiter on, mutta silti vakuuttamaan bändi ei tuotantoineen pääse. Ärsytystä kuunnellessa herättävät myös ihanat kiljaisut, jotka muistuttavat, että promoahan tässä kuunnellaan. Kiitos taas Nuclear Blast, muistan teitäkin levyn arvosanassa.
25.08.2006, Tero Lassila |
|