Kansitaide Solgrav / F
Kaksi perkelettä
CD
[ Varjot Productions ]

( 5½ )
Solgrav:
01. Vuoksi
02. Kaksi Sutta
03. Kristallitaivas

F:
04. Perkele
05. Sokea
06. Irti
07. Kauhusta Hautaansa Kaivaa

Kesto: 34:56
Kaksi perkelettä on nimensä mukaisesti kahdesta kotimaisesta bändistä koostuva split-teos, joiden aiempaan julkaisuhistoriaan kuuluvat lähinnä demoäänitteet. 999 kappaleen painoksella liikenteessä oleva levytys koostuu alkupuolella kosketinvoittoisesta ja folkahtavasta pakanateemaisesta metallista sekä loppupuolelle sijoitetusta raskaasta ja brutaalsta death metalista.

Levyn aloittaa kolmen biisin voimin tunnelmallisesti rallatteleva ja runsaisiin kosketinkuvioihin nojaava Solgrav. Biisikolmikosta viimeinen on tosin muutaman vuoden takainen demobiisi uudelleen nauhoitettuna, kun taas muut edustavat paremmin bändin nykykuntoa. Kipaleet ovat helposti kuunneltavaa ja menevää metallia melodisella otteella, korpiteemoista kiinni pitäen. Sävellyksien ongelmaksi kuitenkin nousee tavanomaisuus, biisien hiomattomuus ja omalla sarallaan harmaa keskinkertaisuus.

Aiemmin Fornjotr-nimellä toiminut death metal -pumppu F jatkaa uusin tuulin, vaikka ehkä merkittävää musikaalista uudistumista ei olekaan tapahtunut. Tyylinä on edelleen brutaalia ja pääosin nopeatempoista death metalia. Biiseissä selkein elementti onkin ylitsepursuava brutaali ote, jopa itsetarkoituksellisessa mittapuussa. Esimerkiksi laulu on miksattu kappaleissa niin pinnalle, että hitaammissa kohdissa se saa lähes koomisia piirteitä. Itse biisit ovat muuten omaan näppäryyteensä kompastuvia ja kärsivät niin puuroisista soundeista kuin kappaleiden viilaamattomuudestakin.

Soundeiltaan levyn kumpikaan puolisko ei pahemmin vakuuta. Jälki muistuttaa pikemminkin kahden demon yhteenpultattua kokonaisuutta, joskaan vallan huonosta jäljestä ei sentään ole kyse. Kokonaisuudessa kummallakin bändillä on vain omat heikkoutensa, jotka astetta perehtyvmmällä tuotannolla tai kenties paremmalla studiolaitteistolla saisi vaivatta korjattua.

Halpaan myyntihintaansa nähden tuotos ei ole hassumpi sijoitus, jos uusiin bändeihin perehtyminen kiinnostaa, eikä kumpikaan tyylisuunta aiheuta pahempia allergisia kohtauksia. Tästä huolimatta kokonaisuus on keskinkertainen ja läpitunkevan demomainen. Jos nämä seikat eivät häiritse, saattaa levy olla siihen sijoitettujen ropojen arvoinen.

16.08.2006, Serpent
Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1775
Palaa »
 
Bookmark and Share