Kansitaide Andromeda
Chimera
CD
[ Massacre Records ]

( 7 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Periscope
02. In the End
03. The Hidden Riddle
04. Going Under
05. The Cage of Me
06. No Guidelines
07. Inner Circle
08. Iskenderun
09. Blink of an Eye
Henkilökohtaisesti uskon, ettei progemetallin kehityksessä tule tapahtumaan tulevaisuudessa merkittäviä mullistuksia. Ne muutamat genren nimekkäimmät edustajat ovat jo ehtineet luoda pelisäännöt tyylilajille, eikä pienemmillä nimillä ole juuri mitään lisättävää asiaan kuin yrittää erottua joukosta yksittäisten jäsenten persoonallisilla ilmaisukyvyillä.

Viimeisen viiden vuoden ajan ruotsalainen Andromeda on yrittänyt lyödä oman persoonallisen leimansa progemetalligenreen. Vastailmestyneen kolmannen levynsä Chimera perusteella yhtyeen muista erottava tekijä piilee solisti David Frembergin vaikuttavassa äänessä, joka muistuttaa melkoisesti Sammy Hagaria (ex-Montrose/Van Halen).

Andromedan kappaleet eivät ole genren mutkikkaimmasta päästä. Rehellisesti sanottuna kappaleet ovat jopa liiankin tasapaksuja, mutta vahvan laulutulkinnan ja tarkan soiton ansiosta kokonaisuudesta on saatu miellyttävän kuuloinen. Loistavalla soittotekniikalla ja vahvalla solistilla ei kuitenkaan vielä päästä samaan sarjaan kuin Dream Theater, Symphony X tai Threshold. Siihen tarvitaan mieleenpainuvia kappaleita.

14.08.2006, Kalevi Heino
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Manifest Tyranny
Manifest Tyranny
[ CD ]
The Immunity Zone
The Immunity Zone
[ CD ]
II = I (Two Is One)
II = I (Two Is One)
[ CD ]
http://www.andromedaonline.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 2567
Palaa »
 
Bookmark and Share