Kansitaide Scenery Channel
Premiere
CD
[ omakustanne ]

( 6½ )
01. Overture 2015
02. Awaken From a Dream
03. The Corridor
04. Premiere
05. Prowled
06. Escape
07. Event That Changed Everything
08. First Rays of Morning Light
09. Concrete
10. Dancing With the Fire
11. The Highest Floor

Kesto: 62:22
Pohjois-Suomesta kotoisin oleva Scenery Channel on kotimaan olosuhteisiin nähden varsin harvinainen ilmestys - se nimittäin soittaa tyylipuhdasta progemetallia Dream Theaterin, Vanden Plasin ja muiden hengessä. Etenkin Unelmateatterista muistuttavia koukkuja ja melodioita on Premiere-omakustanteelta helppo poimia.

Yhtyeen ote varsinaiseen metalliin on yhtä kiistanalaisen pehmeä kuin pääasiallisella esikuvallaankin toisinaan. Scenery Channelin debyyttilevy on kuitenkin täynnä taidokkaasti sävellettyjä ja itse asiassa perin tarttuvia biisejä, joista voisi mainita vaikkapa nimibiisi Premieren, jonka kertosäe ja kokonaisvaltainen toteutus nostavat yhdeksi levyn huippuhetkistä. Lätyn jokaisesta kappaleesta löytyy kieltämättä hienoja osia, mutta parhaimmillaankin ne ovat vain "hyviä progemetallibiisejä". Taitavasti vääntelehtivät instrumentaaliosiot alkavat pidemmän päälle unettaa yli tunnin mittaisella levyllä, vaikka albumi onkin rakennettu järkevästi instrumentti-iloittelun ja melodisempien osien väliseksi polveiluksi. Tämä ei vain ole ensimmäinen kerta, kun taitojen esittelyn (Escape) jälkeen kuuntelijaa heitetään Event That Changed Everythingin kaltaisella hitaammalla biisillä.

Kaikki hitaatkaan biisit eivät tahdo pysyä riittävän ilmeikkäinä, sillä esimerkiksi First Rays of Morning Light on sellaista soft rockia, että hikisempää hevaria hävettää. Periaatteessa myös tämä biisi sopii levyn yleisilmeeseen, mikä kertoo osaltaan Premieren rankkuusasteesta. Loppua kohden alkavat väsyä niin kuuntelija kuin bändikin, mistä esimerkkinä voidaan mainita Concreten väkinäinen kertosäe täysin mitäänsanomattomien säkeistöjen jälkeiseksi kliimaksiksi. Levyn omaleimaisin kappale on lähes tanssittavaan poljentoon yltyvä Dancing With the Fire, joka ei kuitenkaan musiikillisesti ole lähelläkään levyn parhaita biisejä. Kokeiluna ja taustajumputuksena se on kuitenkin verraton - herääpä talviunisempikin kuulija ennen levyn päättävää The Highest Flooria. Päätösraita on perinteisen progemetallisesta ilmeestään huolimatta piristävä ralli, albumin ehdotonta parhaimmistoa siis.

Aivan kokonaisvaltaisesti ei oululainen albumidebytantti siis vielä vakuuta. Olisi helppo sanoa, että tämän läpikolutun genren raameissa ei ole enää odotettavissakaan mitään järisyttävää, mutta tämä väite on kumottu jo monesti aiemminkin. Täytyy vain myöntää, että Premiere ei ole mitään järisyttävää. Se on ammattitaitoisen, musiikkiinsa intohimoisesti suhtautuvan yhtyeen levy, jolta tyypillisyys ja tasapaksuus syövät valitettavan paljon pois. Rehellisesti sanottuna bändi saa kulkea vielä pitkän matkan ennen kuin tyydyttävä arvosana pyöristyy kiitettävään. Soittotaito ei voi koskaan korvata omaperäisiä ja/tai toimivia sävellyksiä.

19.07.2006, Antti Korpinen
http://www.scenerychannel.com/index2.html Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2194
Palaa »
 
Bookmark and Share