|
World Gone Man:
01. Hell On Earth
02. No-Man's-Land
03. Communication Breakdown
04. World Gone Mad
05. Run To Another Day
06. The Gates Of Eternity
07. Destiny
08. Welcome To Damnation
09. Living In Exile
Praise The Loud:
10. Out Of Control
11. Land Of The Free
12. Don't Play With Fire
13. Praise The Loud
14. Citizen Of Hell
15. Danger
16. Metal Forever
17. Thunder And Lightning
18. The Bargain. |
David T. Chastain on jäänyt mieleeni yhtenä niistä 1980-luvun puolivälin monista kitarasankareista, jotka pitivät itsestään mekkalaa muiden kitarahirmujen joukossa. Miehen musiikilliset saavutukset sitten ovatkin jääneet omalta osaltani täysin unholaan, vaikka muistelisin kaverini yrittäneen saada minua innostumaan Chastainin hengentuotoksista. En innostunut. Yngwie Malmsteen, Tony McAlpine, Vinnie Moore, Joe Satriani ja Steve Vai olivat kovempia.
Näin jälkikäteen on sinänsä hauskaa ja mielenkiintoista yrittää luoda perspektiiviä levyihin, joita moni pitää 1980-luvun kitarasankariklassikoina. Osaa kuunnellessa mieleen nousee suunnaton myötähäpeän tunne, kun taas osa kolisee yhä edelleen täysillä.
David T. Chastainin tekoset olen onnistunut jostain syystä sivuuttamaan, joten minua on siunattu ennakkoluulottomuudella miehen varhaisia levytyksiä kohtaan. Lion Music on vastikään julkaissut Chastainin kasaribändin CJSS:n molemmat levyt World Gone Mad ja Praise The Loud samoissa kansissa, kantaen nimeä 2-4-1. Epäilemättä levy kiinnostanee Chastainin faneja, sillä käsittääkseni CJSS:n World Gone Madia ja Praise The Loudia ei ole aiemmin julkaistu cd-muodossa.
Minään kasarihevin Pyhänä Graalina CJSS:n kiekkoja ei voi pitää. Ne tarjoavat melko tyypillistä ajalle ominaista heviä, jossa yhtye ei tiedä pitäisikö sen vääntää tosikkomaista tuplabassarimätkettä Manowarin hengessä vai seurata lukuisten tukkahevibändien esimerkkiä Twisted Sisterin ja Mötley Crüen viitoittamilla teillä. Väliin kitaristi heittelee nopeita juoksutuksia, jotka vaihtelevat neoklassisista skaaloista ajan hengen mukaiseen vingutteluun. Hyvä-ääninen solisti kiekuu paatoksellisia tekstejä ja rytmisektio paahtaa tiukasti taustalla.
CJSS tasapainottelee jossain vaikuttavuuden ja tahattoman koomisuuden välimaastossa. Osansa kritiikistä ansaitsevat ennalta-arvattavat kappaleet, jotka vaihtelevat keskinkertaisuutta mittaavan riman molemmin puolin. Täytynee myöntää, että levyn vahvasti kaiutettua soundimaailmaa kuunnellessa nousee nostalginen olo. Se on kuitenkin laiha lohtu, sillä 1980-luvun puolivälissä tehtiin paljon parempiakin levyjä, joiden ääreen voi heittäytyä viettämään nostalgisia hetkiä.
17.07.2006, Kalevi Heino |
|
