|
01. Doin' Time
02. Muscle and Soul
03. Cactus Music
04. The Groover
05. Hi in the City
06. Nite to Days
07. Livin' for Today
08. Shine
09. Electric Blue
10. Brothers Keeper
11. Blues for Mr. Day
12. Blame Game
13. Gone Train Gone
14. Jazzed |
Kuten moni valveutuneempi musiikinharrastaja tietää Cactus oli se poppoo, jonka rumpalilegenda Carmine Appice ja basisti Tim Bogert kasasivat vuona 1970 Vanilla Fudgen hajottua. Aikoinaan Cactusta ei liiemmin jaksettu arvostaa, sillä niin yleisölle kuin yhtyeen perustaneelle rytmisektiolle Cactus oli työpaikka, jossa Appice ja Bogert odottelivat milloin Jeff Beck vapautuisi velvoitteistaan. Niin, alun perinhän Beckin, Bogertin ja Appicen oli tarkoitus kasata yhteinen bändi jo vuonna 1969, mutta se ei sopinut brittikitaristin aikatauluihin.
Joka tapauksessa Cactus julkaisi 1970-luvun alussa neljä mukiinmenevää boogiepohjaista hard rock-levyä, jotka olivat kaikessa muussa suhteessa kuuntelukelpoisia paitsi Rusty Dayn laulun suhteen. Huomattavasti Dayta paremmin solistinhommista selvisi mm. Leafhoundissa ja Atomic Roosterissa äänijänteitään venytellyt Pete French, mutta pian hänen ainoan Cactus-levynsä ´Ot And Sweaty ilmestymisen jälkeen yhtyeen loru loppui lyhyeen.
Cactuksen menneisyyttä ja kulttimainetta silmälläpitäen on hivenen odottamatonta, että yhtye on kasattu uudelleen 34 vuoden jälkeen. Mutta kliseisesti sanottuna, Cactus on palannut parempana kuin koskaan. Alkuperäisbändistä on jäljellä Appicen ja Bogertin lisäksi kitaristi Jim McCarty, joiden rinnalle on pestattu Savoy Brownin entinen solisti Jimmy Kunes. Uuden solistin valitseminen yhtyeeseen on tehnyt Cactukselle pelkkää hyvää, sillä voimakasääninen Kunes päihittää edeltäjänsä mennen tullen, lukemin 6-0.
Musiikillisesti uudelleenkasattu Cactus ei tarjoa mitään uutta. Yhtye luottaa edelleen vahvasti boogie-ja bluespohjaiseen hard rockiin, jatkaen siitä mihin se jäi 34 vuotta sitten. Mutta onko yhtyeen tarkoituskaan uusiutua tauon jälkeen? Monille riittää, kun kuulee kuinka vanhat parrat näyttävät nuoremmilleen miten vanhakantaista ränttärockia soitetaan juurevasti, fiilistä säästämättä.
28.07.2006, Kalevi Heino |
|
