Kansitaide Ruoska
Amortem
CD
[ EMI ]

( 5½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Intro
02. Amortem
03. Pure minua
04. Taivas palaa
05. Järvet jäihin jää
06. Sika
07. Viiden tähden helvetti
08. Mies yli laidan
09. Tuonen orjat
10. Alasin
11. Kesä tulla saa

Kesto 44:11
Mikkelin Rammstein, Ruoska on julkaissut Amortem -nimellä ristityn neljännen kokopitkänsä. Tuotokselta pientä esimakua tarjoiltiin jo aikaisemmin Mies yli laidan -sinkkulohkaisulla, joka ainakin allekirjoittanutta kolahti suoraan kiukkuhermoon, sillä biisin pääsyntikkamelodian ja marssirytmityksen kombinaatio alkoi jo ensikuuntelulta suoraan sanottuna vituttamaan. Positiivista on siis heti kättelyssä ilmoittaa, että sinkkurenkutus lukeutuu selvästi tuotoksen heikompaan kolmannekseen.

Amortemilla pääosassa ovat raskaat mutta sävyttömät kitarariffit, joiden päälle on liimailtu konesäksätyksiä diskokompein, ja muitakin Ramsteinin käyntikortteja, eli monotonista lausumislaulantaa ja marssirytmityksiä orkesteri tarjoilee kyllästymiseen saakka. Patrik Mennander esittäytyy tuotoksella yllättävän sävyttömänä, verrattuna siihen mihin mies parhaimpina päivinään pystyy. Nyt Mennander tyytyy kuulostamaan vain "kolmen pennin" Till Lindemannilta. Intron jälkeen starttaava nimikkobiisi lukeutuu albumin parhaimmistoon, vaikka Matti & Teppo -henkinen kertosäe hieman pilaakin kuuntelunautintoa.

Tuotoksen valopilkuksi nousee viitosbiisi Järvet jäihin jää, sillä biisiin on viulujen ja muiden melodiasoittimien avustuksella tuotu roppakaupalla tunnelmallisuutta. Kokonaisuutena uutuuslevyn tunnelmallisemmat hetket toimvat moninverroin paremmin kun jäykät konerymistelyt, sillä nopeamman biisimateriaalin alkana materiaalin jäykkyys ja biisien yksinkertaisuus paljastaa armotta pelikorttinsa.

Hetkellisesti Amortemilta voi löytää valonpilkahduksia, mutta kokonaisuutena tuotos tarjoilee jo moneen kertaan pureskeltua ja syljettyä materiaalia. Promokuvaa ja logoa myöten orkesterin edesottamuksissa huokuu selvä "kieli poskella" -meininki, mutta sekään ei anna anteeksi sitä tosiasiaa, ettei orkesterilla ole musikaalisesti juuri omia ideoita esitellä. Amortemista saa karvanoppa-Corollakuski uuden hienon perjantai-illan kylälläpyörityslevyn.

03.07.2006, Olli Rinnekangas
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Rabies
Rabies
[ CD ]
Helvettiin jäätynyt
Helvettiin jäätynyt
[ CDS ]
Pure minua
Pure minua
[ CDS ]
Mies yli laidan
Mies yli laidan
[ CDS ]
Radium
Radium
[ CD ]
http://www.ruoska.net Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 4729
Palaa »
 
Bookmark and Share