|
01. Days Are Nights (Ted Nugent)
02. Nobody Knew (Brian May)
03. Stash (Stevie Salas/John McEnroe)
04. Where You Belong (Slash)
05. 4 Miles High (Steve Morse)
06. Gonna Rain (R. Sambora)
07. This Time Around (Yngwie/Doug Pinnick)
08. Killin’ Time (Ty Tabor)
09. Doing Fine (Vivian Campbell)
10. Under The Moon & Sun (Mick Mars and Edgar Winter vocals)
11. Code 19 (Zakk Wylde)
12. Out Of Mind (Neal Schon )
13. Do Ya Think I’m Sexy (Pat Travers voc Carmine Appice)
14. GZ Blues (Steven Seagal/Seymour Duncan)
|
Carmine Appice osoitti äskeisessä Sweden Rockissa olevansa vetreä ikääntynyt. Tervaskanto aloitti uransa jo nelisenkymmentä vuotta sitten Vanilla Fudgessa, joka lasketaan heavyn pioneereihin. Sittemmin Appice on ollut lähinnä jälkijunassa tehden 70-luvulla aikalaisboogieta mm. Cactuksessa sekä discoa Rod Stewartin kanssa. 80-luvulla testattiin koneita soolo-levyillä sekä had rock –markkinoita King Kobralla ja Blue Murderilla. 90-luvulla oli taas aika kokeilla jotain uutta vanhaa ja Carmine teki, lähinnä Japanin markkinoille, pari levyä Blue Murderin raunioilta kokoamansa Guitar Zeus –projektin kanssa.
Carmine kirjoitti laulajakitaristi Kelly Keelingin ja basisti Tony Franklinin kanssa biisejä, joita tarjosi sormiharjoituksiksi 90-luvulla vähän työllistetyille kitarasuuruuksille. Kokonaisuus ei ole tälläkään kertaa edes osiensa summa, sillä Guitar Zeus –levyistä kasattu kokoelma jää vaisuksi, vaikka mukana on Yngwien, Wylden ja Nugentin kaltaisia revittelijöitä. Pääsyy on tasapaksussa sävellysmateriaalissa sekä Keelingin persoonattomassa lauluäänessä. Meininki piristyy heti Edgar Winterin laulamassa Under The Moon & Sunissa, jonka soolo-osuudet vetää, ei välttämättä minään kitarasankarina, tunnettu Mick Mars.
Muita uneliaasta kokonaisuudesta erottuvia ovat Slashin Where You Belong sekä Samboran Gonna Rain. Mukana on myös Pat Traversin kanssa laahustaen versioitu Do Ya Think I’m Sexy, jota Appice tunkee mukaan nykyään joka levylleen. Onhan kyseessä hänen ainoa hittikrediittinsä. Pohjanoteerauksen osan ottaa enemmän ”näyttelijänä” tunnetun Steven Seagalin kanssa väännetty tylsä blues, joka voisi ennemmin käyttää GZ:n sijasta etuliitettä Hzz, noin niin kuin sarjakuvakieltä käyttääkseni.
Kasariheviä halajavien ei kannata tähän rieskaan tuhlata rahojaan, sillä Guitar Zeun musiikki on hyvinkin 90-lukulaista sijoittuen jonnekin Soundgardenin ja Jellyfishin välimaastoon. Tässä tapauksessa vaikutteet ovat kuitenkin todennäköisesti sylttytehtaalta eli The Beatlesilta ja Led Zeppeliniltä. Tulokset ovat vain jotakuinkin kaukana esikuvista. Ajatonta musiikkia The Ultimate Guitar Zeus taitaa kuitenkin sisältää, sillä eräskin journalisti arvioi tämän uutena levynä. Appicen veljeksistä on allekirjoittaneen kirjoissa aina Vinny ollut kovempi luu, sillä Carminen discografiaan ei osu Mob Rulesin ja Holy Diverin vertaisia aivolinkoja.
21.06.2006, Mika Penttinen |
|
