|
01. Homecoming
02. Scapegoats
03. Speedblind
04. Glass House
05. The Tide is Turning
06. Dead Dreams
07. No Trace, No Sound
08. Awake
09. Distance
10. The Game
Kesto 40:45
|
Lopultakin debyyttialbuminsa julkaiseva, Tampere-Oulu –akselilla vaikuttava Verenn ei keksi pyörää uusiksi. Sen sijaan yhtye napsii pienoisia vaikutteita monelta suunnalta saaden aikaan makean (tai paremminkin kiperän) kattauksen itseltään kuulostavaa settiä. Bändi esittelee The Game -debyytillään annoksen varsin tutunkuuloista nykypäivän kotimaista modernia alternative rockia. Kotoisista kollegoista voisi mainita ainakin Poets of the Fallin sekä Disco Ensemblen. Rönsyilyä Verennilla tosin on vähän joka suuntaan, sillä ainakin tunnelmallisempaa metallia, roima annos melankoliaa ja brittipoppia löytyy myös seasta. Paketti pysyy kuitenkin yllättävän hyvin kasassa ja bändin primus motor –miehet (Jussi Järvenpää-Mikko Hautakangas) ovat luoneet debyyttialbumistaan mainion kuuntelupaketin, josta täyteroskaa ei löydy. Tätä ei voikaan juuri liikaa painottaa. Biisit jäävät mukavasti mieleen ja laulajan dramaattinen vuodatus kompensoi mukavasti melankolista tunnelmaa. Levy vaatii muutaman ylimääräisen kuuntelukerran avautuakseen, sillä ensireaktiot olivat lähinnä tylsistyneet. Tämän voikin toisaalta laskea vahvuudeksi.
Enimmäkseen The Gamen musiikista jää jopa hieman ahdistava kuva piinaavan melankolisuuden ja keveyden takia. Mikään rankempi mättö herrojen repertuaariin ei sopisikaan. Hyvin homma pelaa juuri näin ja turhat antipatiat taitavatkin löytyä arvostelijan raskauden nälkäisestä päästä. Soundipuolesta on myös annettava plussaa. Melodiat ja riffit pääsevät oikein hyvin oikeuksiinsa. Tämän perusteella bändille voi hyvillä mielin toivottaa antoisaa tulevaisuutta. Toisaalta taas pinnalle nousemista täytyy hieman epäillä, koska samansorttista materiaalia on markkinoilla jo paljon ja meikkirokkarit tuntuvat pääsevän pinnalle aidompia rokkareita herkemmin. Potentiaalia Verennissa on ja avaimet suuremman yleisön suosioon musiikin kautta löytyvät. Mutta löytyykö se lukko, jonka takana se suosio odottaa?
Image is everything.
07.06.2006, Tero Lassila |
|