|
01. Profane Omen (intro)
02. Adrenaline
03. Painbox
04. FMH (Fuck Me Hollow)
05. Enemies
06. Gunshot/Mindset
07. Rewind
08. Pit of my Thoughts
09. God in a Bottle
10. Damaged Justice
|
Huhhuijaa, kylläpä jytisee. Seitsemisen vuotta sitten perustetun, Lahdessa päämajaansa pitävän, Profane Omenin demoura venähti kohtalaisen pitkäksi, mutta lopultakin bändi pääsi levytyssopimuksen syrjään kiinni. Mainio debyyttialbumi Beaten Into Submission karistaa pahimmatkin ennakkoluulot, joita bändiä kohtaan tuli jostain syystä asetettua. Bändi esittelee repertuaarissaan roiman annoksen energistä soitantaa, "atthegatesmaisia" mättöosuuksia, kieroja riffejä, vahvaa turpakäräjöintiä ja asialliset ovat myös levyn soundit. Jonkin sortin deathrockiksi tätä olisi kai paras tituleerata ja pientä viitettä Entombedin suuntaan myös löytyy. Bändiä voisi tosiaankin levyä kuunnellessa ajoittain jopa luulla ruotsalaiseksi.
Vahvojen kitaravetoisten biisien ja taitavan soiton lisäksi Profane Omenin vahvuudeksi on pakko nostaa Jules Näverin oraalinen tulkinta. Miehen voi kiistatta laittaa kotimaisen nuoremman metallipolven kovimpien laulajien kastiin. Toimivien puhtaiden rinnalla Näverin kurkusta irtoaa sellaisia korahteluja, että oikein hirvittää välillä. Tiedä mitä pangalaktisia kurlauspommeja herra onkaan nauttinut, jos kurkku kestää pidemmällä tähtäimellä tuollaista rohinaa. Näverin korina on vakuuttanut jo miehen toisen bändin Misery Incin kautta, mutta ykkösbändissään hän pääsee vasta kunnolla ääneen.
Rujon, modernin ja piinaavan runttauksen joukossa on lukuisia loistobiisejä ja levyn taso ei oikeastaan missään vaiheessa pääse putoamaan. Omiksi suosikeikseni kohoavat etenkin Painbox, Gunshot/Mindset, Rewind, God in a Bottle… Nääh, ei näitä voi parhausjärjestykseen laittaa. Kaikki toimivat hyvin eri tavoilla erilaisissa tilanteissa. Raaemman annin ohessa nelosraitan lopussa tulee mukava tunnelmaa keventävä mid-intro. Akustisen osion rauhallinen ote on oikein hieno ja jopa koskettava.
Beaten Into Submission kisailee takuuvarmasti vuoden kovimman kotimaisen metallidebyytin sarjassa. Riippuu vain kuinka moni taho ja kuuntelija bändin huomioi, siitä riippuu myös bändin menestys. Suoralta kädeltä levyä ei kannata tuomita, vaan sille täytyy antaa aikaa lopulliseen avautumiseen. Eväät siihen on musiikillisesti kunnossa, vaikka joitakin bändin astetta modernimpi ote saattaa hyvinkin ärsyttää. Vanhaa liittoa Profane Omenista on hankala löytää, mutta eipä tarvitsekaan. Itselläni levy menee tämän vuoden debytanttilistan kakkoseksi – tällä hetkellä.
24.08.2006, Tero Lassila |
|
