|
01. Kingdom's rise
02. War of cultures
03. On this graveyard
04. Denial of life
05. Tongues spitting hate
06. March with your battleforce
07. Sacrificed for the wealth
08. Definition of the scared
09. Legions at the gates
10. Unforgotten
11. For their sins
Kesto: 41:28
|
Sveitsin lahja metalcoren aggressiiviselle maailmalle on antaumuksella pieksevä Cataract. Bändi panostaa ensisijaisesti ankariin ja ryhdikkäisiin riffeihin, joissa on hyvin paljon thrashmaisuutta. Varsinaisesta metalcoresta Cataract alkaa olla jo melko kaukana, vaikka genrelle ominaista lanaamistakin seasta toki löytyy. Oli genre lopulta mikä hyvänsä, yhtye on saanut palikkansa kohdalleen, sillä kokonaisuus tuntuu pelaavan.
Federico Carminitanan huutosoundi keuhko-osastolla miellyttää kovasti korvaa, vaikka kaveri ajoin kuulostaakin hieman The Hauntedista tutulta Peter Dolvingilta. Samaan moni-ilmeisyyteen tai maanisuuteen Carminitana ei pysty, mutta raivokkuus luonnistuu kerrassaan mainiosti.
Jatkuvaa, tasaista nousua tekevän tanskalaisvelho Tue Madsenin kädenjälkeä kuullaan tälläkin levyllä, ja onpa käsi nytkin laadukkaasti namiskoilla käynyt. Muun muassa kitaroiden mureus on samaa luokkaa kuin miehen myös tuottamalla Hatespherellä, kenties jopa asteen pari parempi.
Kokonaisuutena Cataract ei juuri petä, mutta ankara mättäminen ja runnominen kääntyvät levyn loppupuolella lievästi itseään vastaan ja syövät muutoin onnistuneen albumin kovimpia tehoja. Jo muutamalla lisäliidillä, moni-ilmeisemmällä vokalisoinnilla tai muutoin kovemmilla kontrasteilla levylle olisi saanut lisää sen kaipaamaa dynamiikkaa. Eipä tätä nytkään hävetä tarvitse, vaikka joutuukin osastoon ”could have been”.
29.05.2006, Marko Saarinen |
|