|
01. Kaaoksen kuningas (single edit)
02. Kaaoksen kuningas (albumiversio)
03. Sielut iskee tulta (live, video)
|
Jaahas, Kilpi on julkaissut seuraavan kesähittinsä. Bändi näyttää lunastaneen paikkansa näillä rempseillä rokkibiiseillä, joita radio sitten soittaa lähes kyllästymiseen asti. Kaaoksen kuningas on siis uusimman albumin nimibiisi, josta tällä singlellä on radioystävällisempi edit, sekä albumiversio. Jälkimmäinen on enemmän allekirjoittaneen mieleen, eikä vähiten komean intronsa takia. Fanille luulisi biisin olevan mannaa. Aivan järjettömän tarttuva kertosäe, Taagen tunnistettava laulusoundi ja sovitus, johon on selkeästi nähty vaivaa, siinäpä Kilven menestysresepti pähkinänkuoressa. Tämä kaikki löytyy tältäkin kappaleelta. Sanoitus on ehkä hiukan liian synkkä, mutta en usko senkään estävän biisin kohoamista soittolistoilla. Eipä kyseessä ole ensimmäinen hieman vakavampiaiheinen biisi tämän yhtyeen kohdalla. Ainakin meikäläinen on jo tottunut siihen, että Kilpi osaa laulaa muustakin kuin bilettämisestä. Vieläpä suhteellisen uskottavasti. Lisänä sinkulla on livevideo kappaleesta Sielut iskee tulta. Hyvää meininkiä siinäkin on tarjolla, jokohan kohtapuoliin saamme livelevyn? Sitä odotellessa kelpaa luukuttaa Kaaoksen kuningasta.
31.05.2006, Ismo Karo |
|