|
01. Body Count's N Tha House
02. Body M.F. Count
03. Masters Of Revenge
04. Killin Floor
05. Bowels Of The Devil
06. On With The Body Count
07. Murder For Hire
08. KKK Bitch
09. Drive By
10. Voodoo
11. There Goes The Neighborhood
12. Evil Dick
13. Last Breath
14. Surviving The Game
15. Bring It To Pain
16. Cop Killer
17. Mama's Got 2 Die 2 Nite
kesto: 73 min
extras:
greetings by Ernie C
interview
image gallery
|
Don't they know rock's just for whites, don't they know the rules? Those niggers are too hard core, this shit ain't cool lauloi Body Count debyyttilevyllään vuonna 1992 kappaleessa There Goes The Neighborhood.
Body Count lienee ollut ensimmäinen täysin mustista koostunut, nimenomaan raskasta heavya soittava bändi, joka sai vieläpä varsin hyvän suosion ja toisaalta pienen sopankin aikaiseksi tunnetuimmalla kappaleellaan Cop Killer, jonka inspiraation lähteenä oli poliisien pahoinpitelemä musta Rodney King, jonka sivullinen sattui poliisien harmiksi kuvaamaan. Kaikkien mellakoiden ym. jälkeen tuloksena oli myös se, että Body Count sai kenkää Warnerilta ja saman kohtalon koki vokalisti Ice-T myös sooloartistina. Lopuksi ko. kappale poistettiin levyltä ja korvattiin vähemmän provosoivalla. Potkujen taustavoimana taisi tuollain häärätä myös eräs vaikuttava osakas, Jenkkien oma punaniskanäyttelijä Charlton Heston jonka muistelisin kommentoineen Ice-T:ta termillä "röyhkeä nekru".
Body Count ei soittajien rap-taustasta huolimatta ollut mitään nihkeää räppiheviä, vaan melko puhdasta raskasmetallia, jossa Ice-T:n ulosanti oli toki enemmänkin puhelaulua, mutta ei onneksi räpätystä. Imagollisesti bändi oli ehtaa gangstarap-osastoa ja lyriikkapuolikin oli ehdottoman katu-uskottavaa, missä ei juurikaan pelleilty. Aihepiirit liikkuivat paitsi mustien elosta, niin myös, eh… mustasta huumorista, jota edustaa ehkä parhaiten KKK Bitch. Aktiiviurallansa bändi sai aikaiseksi kolme albumia ja katosi kuvioista, siksipä tämä live-dvd:n ilmestyminen olikin pieni yllätys.
Los Angelesissa marraskuussa 2004 taltioitu keikka osoittaa bändin olleen tiukassa vedossa. Alkuperäisestä kokoonpanosta on jäljellä vain laulaja Ice-T sekä kitaristi Ernie C, sillä viidestä ensialbumilla soittaneesta jäsenestä kolme on saanut maistaa viikatemiehen terää. Rumpali Beatmaster V kuoli leukemiaan, toinen kitaristi D-Roc ihosyöpään ja basisti Moose Man koki lähdön mustille klassisen "drive by" -lyijykuurin tahdittamana, josta myös laulu Drive by kertoo.
Keikan pääpaino on kahdella ensimmäisellä levyllä, Body Countilla ja Born Deadilla. Viimeiseksi jääneeltä Violent Demise -levyltä on vain Bring It To Pain mukana. Kappalemateriaali osoittaa, että kyseessä on rankimmillaan todella ärhäkkää metallia soittava yhtye. Soitto on hyvin hallussa, josta varsinkin kitaristi Ernie C ansaitsee huomionosoituksen, sillä mies osaa todella soittaa ja taiteilee kitarallansa välillä, kuin paraskin Henkka. Välillä miehen lavaelkeet ovat hieman ärsyttäviä, mutta tyylinsä kullakin. Ice-T heittää myös pakoitellen varsin hyvää läppää ja ylläpitää hyvää showta. Loput kolme soittajaa saavat kyllä osansa huomionosoituksista, mutta jäävät silti hieman kahden ensimainitun varjoon.
Soundillisesti keikassa olisi välillä toivomisen varaa, mutta kokonaisuutena melko selkeästi se on saatu toteutettua. Audiorunkkareille on tarjolla DTS 5.1, Dolby Digital 5.1 tai 2.1. Kuvallisesti kamerakulmia käytetään sitten varsin hyvin, välillä yleisön seasta, välillä edestä ja sivusta.
Kokonaisuutena keikka on hyvä suoritus ja teknisesti dvd ihan perusvarmaa tasoa, joka kannattaa katsoa vaikka yhtenä palana metallin historiaa. Bändi on kuitenkin mielenkiintoinen sekoitus rap- ja rockelkeitä ilman, että mitään "vittu, äijillä telttahousut puolitangossa, yo-yo-yo" -vastareaktiota ilmenisi. Body Count on kuitenkin rockbändi ja käyttäytyy myös siten.
Bonuksena on lyhyt Ernie C:n tervehdys, n. 20-minuuttinen Ice-T:n haastis, jolla haastattelija yrittää löytää jotain turhankin syväanalyyttistä asiaa Ice-T:sta ja bändistä, sekä yhtä tyhjän kanssa oleva kuvagalleria.
26.05.2006, Janne Rintala |
|
