|
01. Dark Clouds Gathering
02. Last Line Of Defence
03. Burial Waters, Deepsome Graves
04. Swift Turns Of War
05. The Stale Drownings
06. Battlespawn
07. Where Night Is Total
08. Sealer Of Fates
09. The Blunt Weapons
Kesto: 34:34
|
Hämmästyttävän moneen suuntaan osaamistaan – muun muassa nyt jo orastavaa menestystä maistaneen Scar Symmetryn keulilla – jakavan multilahjakkuus Christian Älvestamin talentista saadaan nauttia myös tällä Torchbearerin kakkosalbumilla. Torchbearerissa mies tyytyy tosin lähinnä kitarointiin, mutta niin vain sekin tuntuu sujuvan.
Parin vuoden takainen debyytti oli materiaaliltaan melkoisen vahva esitys, mutta tuotantopuolella sen sijaan lievä vesitys. Nyt tämäkin osasto on onneksi kunnossa. Muun muassa kitara murahtelee lähempänä Dismember-taajuuksia ja tämä sopii näin jylhään ja ylimääräisiä riffikikkailuja välttelevään tavaraan varsin loistavasti.
Musiikiltaan bändi on mennyt askeleen pari eteenpäin, ja kenties ottanut muutaman harppauksen sivusuuntiin. Vaikka ensilevykin oli deathin, blackin ja lievästi thrashin juhlaa onnistuneen hybridin muodossa, on bändi laajentanut nyt skaalaansa entisestään. Biiseistä voi löytää entistä enemmän sävyjä. Lopputulos myös tuntuu toimivan.
Lyyriseltä teemaltaan sotaisa levy on saanut hyvin aiheeseen sopivan tunnelman. Torchbearerin armoton sotalaiva ei seilaa pelkästään taistelusta myrskyjen kautta uusiin taistoihin. Välissä on myös runsaasti tyventä, kuitenkin hyvin painostavaa ja uhkaavaa sellaista, kuten vaikkapa jostain syystä Morbid Angelin mieleen tuova välipala The Stale Drownings osoittaa. Ajoittain materiaali lähenteleekin jo liki elokuvamusiikinomaista mahtipontisuutta. Erinomaista!
10.05.2006, Marko Saarinen |
|