Aiemmin vain levykauppana tunnetun suomalaisen Fireboxin ensimmäinen julkaisu on kahden suomalaisbändin split-levy, jonka tyylilajina on melko omaperäinen doom metal. Koska omassa soittimessani pyörii doom vain hyvin harvoin, en edes yritä lähteä tekemään liiallista vertailua muihin bändeihin. Aarnin musiikki on luonteeltaan melko psykedeelisiä piirteitä omaava, vaikka myös helposti lähestyttäviä kuvioita löytyy. Musiikista tuntuisi löytyvän hieman okkultistista ja mystistä tunnelmaa, joiden bändi itse ilmaiseekin kuuluvan osaksi musiikkia. Riffeistä löytyy melankolista haikailua melodisten kitarariffien saralla, mutta myös raskaampia kohtia löytyy, esimerkiksi kolmanneesta kappaleesta. Perinteisten metallisoitinten lisäksi levyltä löytyy mm. huilua, joka toimiikin oivana tunnelmanluojana. Vokaaliosastolla vaihtelua löytyy enemmänkin, sillä osa vokaaleista on efektien läpi puhuttuja, osa perinteisempää örinää ja löytyypä neljännestä kappaleesta jopa lähinnä rukoilua muistuttavaa puhdasta laulua, joka onnistuu kuulostamaan äärimmäisen epämusikaaliselta ratkaisulta. Rummut onnistuvat joissain kohdissa kuulostamaan koneelta, vaikka levyllä ilmeisesti onkin oikeat rummut. Kitarasoundit ovat kuitenkin se levyn heikoin lenkki, sillä särön röpöisyys ja suttuisuus kuulostavat siltä kuin kitara olisi soitettu suoraan tietokoneelle ja valitettavasti tämänkaltainen laahustava doom kaipaisi mielestäni paljon raskaampaa soundia.

Umbra Nihil taas edustaa piirun verran helpommin sisäistettävää tavaraa. Melodisia, laahaavia riffejä sekä haikailevaa fiilistelyä tarjoillaan viiden kappaleen verran. Umbra Nihilin loihtima tunnelma on paljon helpommin lähestyttävä ja eheämpi kuin Aarnin, mutta sen verran samantapaisesta musiikista on kyse, että samalle splitille bändit sopivat mainiosti. Surisevat ja melodiset kitarariffit tuovat etäisesti mieleen vanhemman Katatonian, vaikka toki yhtymäkohtia löytyy muihinkin alan akteihin. Erilaisia kokeilevia elementtejä Umbra Nihilistä löytyy Aarnia vähemmän, mutta kokonaisuutena tunnelma on hyvin samankaltainen. Kitarasoundit ovat yhtä lailla surisevat sekä turhan keveät ja näiden osalta taso onkin lähinnä demonauhoitetta. Lauluosuuksia Umbrassa on melko vähän ja tyyliltään ne ovat matalaa örinää, kuten tämänkaltaiseen musiikkiin hyvin sopiikin. Lievähkö tasapaksuus kuitenkin vaivaa Umbran musiikkia Aarnia enemmän, vaikka muutoin musiikki onkin mielestäni onnistuneempaa.

Osittain juuri soundien takia levy kuulostaa hieman keskeneräiseltä ja hiomattomalta eikä sellaisenaan anna täyttä oikeutta musiikille. Koska levyltä löytyy kuitenkin pituutta runsaasti, on myös tarjottavaa koko rahan edestä eikä tällainen split-julkaisu ole lainkaan hassumpi vaihtoehto tutustua uusiin bändeihin.