|
01. Outro
02. Sprung
03. Deluded Son
04. Into The Light
05. Lose It All
06. Dopamine, Seratonin, Adrenaline
07. Unconsoled
08. Our White Noise
09. Private Nobody
10. Rain Hits Concrete
11. Fear Of God
12. Heart Beat Hits
13. Walk Through Darkness |
Vanha teinivuosieni suosikki, irlantilainen Therapy? on viimeisen kymmenen vuoden ajan tehnyt tasaisen vahvoja levyjä, vaikka huippusuosio yhtyeeltä jäikin sinne 90-luvun alkupuolelle. Yhtyeen uusin tekele, One Cure Fits All on kuin varkain jo yhtyeen kahdestoista levy.
En tiedä mitä Therapylle on tapahtunut sitten edellisen levyn. Bändi on edelleen trio ja musiikillisesti poppoo ei ole taaskaan keksinyt pyörää uudestaan. Vaikka bändin rokkaus on teknisesti aivan samalla mallilla kuin ennenkin, on laulajakitaristi Andy Cairnsin kynästä irronnut viisuja, jotka takertuvat paljon napakammin kuulijan mieleen kuin edellisellä levyllä. Ehkäpä kyseessä on jonkinlainen mielialan piristyminen, sillä Never Apologise, Never Explainin synkistelystä on tultu monta harppausta valoisampaan suuntaan. Mitään iloista powerpoppia Therapysta ei silti saa vääntämälläkään.
Jostain syystä levyn yleisfiilis vie itseni lähemmäs yhtyeen 90-luvun alkua kuin uuden vuosituhannen tekemisiä. Into The Lightin, Sprungin taikka Rain Hits Concreten kaltaiset siivut olisivat kaikessa tarttuvuudessaan helppoja sijoittaa vaikkapa vuoden 1992 Nurse –levylle taikka kaksi vuotta myöhemmin seuranneelle megamenestykselle, Troublegumille. Dopamine, Seratonin, Adrenaline kelpaisi taas vaikkapa kuinka kovaan videopyöritykseen, ellei kappaleessa olisi harvinaisen pöljän kuuloista voiceover-selitystä.
One Cure Fits Allin musiikillinen anti ei varmasti tule yhtyeen vanhoille faneille yllätyksenä, sillä Therapy? on aina hallinnut tyylinsä pistämättömän vahvasti. Kokonaisuus on jälleen vahva bändin tasapainoillessa hitaampien fiilistelyjen ja nopeiden rokkauksien välimaastossa. Levylle ei suoranaista täytematskua ole osunut, vaikka kaikki kappaleet eivät silti iske yhtä kovaa kuin toiset.
One Cure Fits All yllättää kaikin puolin positiivisesti. Se ei varsinaisesti tuo esille uusia puolia Therapysta, mutta sisältää kaikin puolin pomminkestävää rockia. Andy Cairns ja kumppanit ovat löytäneet oman kolonsa musakentässä ja opetelleet hallitsemaan sen täydellisesti.
06.05.2006, Niko Kaartinen |
|