|
01. Lente Agonie
02. Lunatic Factory
03. W.Crew
04. Impact
05. Corrupt TV
06. Strong
07. Antagony
08. Calibrated
09. Monkey's Masturbation
10. La Norme
11. In My Veins
Kesto: 57:41 |
Pitbulls In The Nurserya kuunnellessa tulee väkisinkin mieleen, lieneekö näiden fransmannien keittoon osunut jokin brasilialainen myrkkysammakko, sen verran kilahtaneeksi Lunaticin annin voisi laskea. Periaatteessa tavara on brutaalia death metalia, mutta siitä löytyvät höysteet ovatkin jo sitten melko moninaisia. Jos nimiä pudottelisi, niin ainakin Meshuggah ja Dying Fetus mielessä kuuntelun aikana vilahtelevat.
Lunatic kulkee hullun mutkikasta matkaansa poukkoillen milloin millekin sivuraiteelle. Vaikka tuntuukin siltä, ettei rumpali Jerry Farion osaa laskea ainakaan neljään, herättää muukin soittajaosasto osaamisellaan hämmennystä. Riffit elävät jatkuvasti, eikä teknisyydellä kitsastella alkuunkaan. Ainoa bändin jäsen, jonka suorituksen laskisi perusvedoksi, on Julien ”Panda” Foucault. Tämän tasoista standardiörinää normisovituksin kun vetelisi lähes kuka tahansa baarista revitty death metal –jurpo, jolla eivät Vicksit kesken lopu. Laulut ovat kuitenkin lopulta sivuseikka.
Paikoitellen levy herättää epäuskoista huvittuneisuutta, paikoin ärtyneisyyttä, mutta useimmiten se omalla kohdallani aiheuttaa voimakasta haukottelua. Tämäntyyppistä kikkailua on ennenkin kuultu, mutta paljon kiinnostavammin tehtynä. Osaltaan levyä luotaan työntää sen ylimitoitettu pituus. Kuitenkin kaikkien niiden jotka instrumenttirunkkaamista ja teknisyyttä rakastavat, kannattaa PitN ainakin kertaalleen tarkistaa.
04.05.2006, Marko Saarinen |
|