|
01. Million Miles
02. Last Train of Hope
03. The Grievous Story of Mary Grace
04. Down to the River
05. Dr. X in Wonderland
06. Follow the Sign
07. Borderline
08. No Fear of Tomorrow
09. Chasing a Shadow (instrumental)
10. The Final Battle
|
Ruotsalaisen power metal -kokoonpano StormCrown debyyttilevy No Fear of Tomorrow on vihdoin saatu julkaistua. Levy on saatesanojen mukaan äänitetty jo 2004, mutta erinäiset ongelmat siirsivät julkaisua parilla vuodella eteenpäin.
Debyyttilevyllään orkesteri ei lähde omaperäisyydellään mässäilemään, sillä sen 80-lukulähtöiset vaikutteet ovat selvästi havaittavissa. Orkesterin ilmeiseksi esikuvaksi paljastuu ilman suurennuslasiakin genren toteemipaalu Helloween, eikä pelkästään vokalisti Anders Hjärtströmin kiskemäisen tulkintatyylin vuoksi, vaan myös musiikkilinjaltaan orkesterin edesottamukset muistuttavat huomattavasti esikuvabändiään. Debyyttilevyn valopilkku Dr. X in Wonderland onnistuu kuulostamaan enemmän kahden ensimmäisen Keeper Of the Seven Keys -levyn materiaalilta, kuin viime vuonna ilmestynyt Keepers -sarjan itsenäinen kolmososan The Legacy ainutkaan yksittäinen biisi. Yksittäinen valopilkku ei kuitenkaan onnistu kokonaisuutta parantamaan vaan kertoo omaa kieltään siitä ettei orkesterin näkemyksellä pysty vielä julkaisemaan laadukasta ja itsenäistä kokopitkää.
StormCrow ei onnistu repimään eroa perinteisiin powerpumppuihin kuin ainoastaan negatiivisessa mielessä. Biisit ovat rakenteiltaan perin sekavia, selkeitä teemoja on vaikea havaita ja tarttuvuuspotentiaalikin loistaa poissaolollaan. Orkesterin vahvuudeksi laskisin erinomaisen laulutyöskentelyn, mutta yksinään se ei onnistu nostamaan persoonatonta ja päämäärättä haahuilevaa biisimateriaalia genren harmaasta massasta parrasvaloihin.
29.04.2006, Olli Rinnekangas |
|