|
CD:
01: Winter
02: Blame It On Bad Luck
03: They Looked Like Strong Hands
04: Masterpiece
05: Megan
06: Montauk
07: Devotion & Desire
08: Baby Britian (bonustrack)
09: Paternal Reversal (bonustrack)
10: Don't Call Me Penut (live)
DVD:
01: Masterpiece
02: They Looked Like Strong Hands
03: Megan
04: Blame It On Bad Luck
05: Montauk
06: Don't Call Me A Peanut
07: Devotion & Desire |
Levyn nimi kertoo kaiken. Akustista kitarointia ja lauleskelua, ei edes rumpuja. Baysiden rumpali John Beatz kuoli 2005, ja levy on nauhoitettu hänen muistolleen. Seitsemän akustisen kappaleen lisäksi levyllä on bonusraitoina kaksi studioraitaa edellislevyn ylijäämämateriaalia, sekä yksi akustinen livebiisi, joka löytyy myös mukana tulevalta live-DVD:ltä.
On hiukan hankala lähteä arvioimaan akustista osiota, sillä bändin aiempi tuotanto ei ole minulle tuttua, enkä näin ollen osaa sanoa paljoakaan siitä, kuinka se on sovitettu akustiseen muotoon. Jouduin tässä tukeutumaan vain muutamaan yhtyeen kotisivuilta löytämääni kappaleeseen. Ainakin voin todeta kappaleiden toimivan paremmin sähköisinä.
Ongelmaksi muodostuukin se, ettei akustisesta puolesta saa muut kuin fanit jotain irti. Pelkän laulun, kahden akustisen kitaran kombinaatiolla homma kuulostaa vain jotenkin valjulta ja ontolta. Ja koska minulle akustisia levyjä kuullessa tulee aina mieleen tuossa sarjassa täysin ylittämätön merkkiteos, Alice in Chainsin Jar of Flies, täytyy levyn olla todella erikoinen tapaus, että se nousisi henkilökohtaisella listallani isompaan arvoon. Lisäksi AiC todisti MTV Unpluggedillaan, että muukin materiaali toimii akustisena, kun sitä vaivautuu hiukan hiomaan uuteen muotoon. Bayside olisi voinut ottaa mallia tästä ja ottaa rummut mukaan, sähkökitarakin olisi sallittu ilman säröä, sillä musiikki jää selvästi näitä elemettejä kaipaamaan. Varsinkin kun rokkaavat bonuskappaleet tuntuvat selkeästi paremmilta kuin itse akustinen pääasia.
DVD:llä on seitsemän kappaletta akustisesti livenä vedettynä, joista vain yksi on eri kuin CD:llä. Mukana on myös hiukan studiomatskua, sekä yhtyeen rumpalille osoitettu muistelmapätkä. Tekninen toteutus toimii, 16:9-suhteella oleva kuvanlaatu on tasoa ok ja ääniraita tulee vain stereona. Yhtyeestä kiinnostumattoman mielenkiintoa on vain hiukan hankala kiinnittää vain kahteen kitaraa soittavaan kaveriin. Vasta lopussa tunnelma nousee oikeasti tunteelliseksi.
Tällaisenaan kappaleet ovat aivan liian samasta puusta veistettyjä ja levy alkaa tympimään puoliväliin mennessä. Lisäksi musiikki herättää mielikuvia tv:n teinisarjojen nuotiolaulukohdista, mikä ei ole ollenkaan hyvä asia. Julkaisu on selkeästi vain yhtyeen faneille tarkoitettu ja osittain varmaan myös bändin jäsenten surutyötä rakkaan ystävänsä menettämisen johdosta.
24.04.2006, Tuomas Valtanen |
|
