|
01. Surface
02. Crown of the Kings
03. The Black Uncharted
04. Vengeance Rising
05. Many are We
06. Winged Watcher
07. Into the Fire
08. Deluge
09. The Wealth of Darkness
10. Armada
Kesto: 49:54 |
Edellisellä Reclaim-ep:llä kartalle näkyvästi noussut Keep of kalessin palaa näyttämölle uudella albumillaan, jonka ylistys tuntui alkaneen jo paljon ennen kuin kukaan oli kuullut levystä sekuntiakaan. Kitaristi Obsidian C.:n luotsaaman yhtyeen edellisen julkaisun miehistöön kuuluneet Satyriconin Frost ja Mayhemin Attila Csihar ovat nyt korvattu bändin riveihin palanneella Vylillä, uudella vokalistilla Thebonilla sekä basisti Wizziacilla. Yhtyeellä onkin Armadalla kaikin puolin näytönpaikka. Pystyvätkö uudet rivimiehet täyttämään aikaisempien jäsenten kaikin puolin suureksi jääneet saappaat ja kykeneekö yhtye lunastamaan suurena velloneet huhut levyn ylivertaisuudesta.
Armadalla kuullaan vimmaisella intensiteetillä eteenpäin jyräävää blackmetallia, jota tukevat hyvin voimakkaana esiintyvät thrash-vaikutteet. Levyltä huokuu 90-luvun puolivälin tunnelmaa eteerisesti surisevine lead-kitaroineen ja äänivalleineen, mutta näiden vastapainona kuullaan mainittujen thrash-vaikutteiden lisäksi myös melodisia ja rauhallisempia suvantoja. Koskettimiakin levyltä löytyy, vaikka niiden rooliksi onkin jäänyt ainoastaan taustatuen antaminen. Vokalisti Thebonin puhuvammasta ärisemisestä tulee mieleen Zyklon-B:n aikainen Aldrahn, kun taas suoraviivaisempi rähiseminen luo flashbackeja Mayhemin Maniacin suuntaan. Levyn viimeistelee primitiivinen, hieman ohuehko, mutta kirkas soundi, jota useat tervehtivät varmasti kuin vanhaa tuttuaan.
Armada osoittaa ensinnäkin sen, että Keep of Kalessinin potentiaali ei päätynyt edelliseen ep-levyyn tai sen mielenkiintoisiin merkkihenkilöihin. Yhtye yhdistelee musiikissaan sopivassa määrin, niin menneisyyttä, kuin nykypäivääkin omaan tunnistettavaan tyyliinsä saaden lopputuloksen kuulostamaan tutulle ja tuoreelle. Tästä hyvänä esimerkkinä toimivat kappaleet Crown the Kings, The Black Uncharted ja nimibiisi Armada. Levyllä on myös liuta keskinkertaisempia ralleja, jotka eivät ole nekään huonoja, mutta jotka jäävät kokonaisuuden sijaan mieleen lähinnä niissä piilevien hyvien kohtien takia. Vylin infernaalista rumputulta kuunnellessa ei Frostia tule ainakaan ikävöityä, kun taas Thebonin osalta on mainittava, että Attila Csiharin Reclaim-ep:llä luoma varjo tahtoo langeta melko voimallisena uuden tulokkaan päälle. Vaikka Theboninkaan ulosanti ei ole aivan genren tyypillisimmästä päästä, niin Attilan omaperäisen suorituksen jälkeen osin miksaukseen hukkuvat laulut kuulostavat melko tavanomaisilta ja ponnettomilta.
Levyn sisältö on kokonaisuudessaan tasavahvaa ja perin vakuuttavaa, mutta väkevä piste i:n päältä jää uupumaan. Väkisin vertailukohtia revittäessä Armadaa voisi verrata Nemesis Divinan aikaisen Satyriconin thrash-perversiota potevaksi pikkuserkuksi. Kyllä tällä pääsee norjalaisen blackmetallin tämänhetkiseen A-maajoukkueeseen.
24.04.2006, Juha Tanskanen |
|
