|
01. Paralysis
02. Me, Myself, I
03. Machine Of Eternity... The Breakdown
04. Soul Caged
05. Thoughts
06. Why?
Kesto: 30:06
|
Levytyssopimusten kanssa epäonnea kärsinyt MarAmon on näillä näkymin vihdoin löytänyt itselleen yhtiön, Me, Myself, I -ep oli aikaisemmin eri yhtiön listoilla mutta tuntemattomista syistä levyä ei koskaan julkaistu. Nyt samainen levy julkaistaan virallisesti toisen tahon kautta. Pari aikaisempaa demoa olivat jonkinasteista melodista black metalia, mutta levylle genreä on hieman viilattu kansanomaisempaan muotoon.
Koska bändi on Ruotsista, niin mitäpä muuta miehet tuuttaisivat kuin tinkimätöntä death metalia. Ei tarvitse olla erityisen analyyttinen jos väittää kuulevansa lähestulkoon Göteborg -metallibändien vaikutteet läpi, ainakin In Flamesia on jonkin verran kuunneltu levyä kynäiltäessä. Joka tapauksessa MarAmonin materiaali on hyvinkin valmiin oloista ja toimii varsin hyvin niin tuotannollisesti kuin musiikillisestikin. Vaikkei materiaali välttämättä genrensä asettamien rajoitusten takia olekaan kaikista omaperäisintä, sitä kuuntelee varsin mielellään.
Toisaalta, vaikea sanoa kantaisiko musiikki yhtään pidempää kokonaisuutta. Me, Myself, I on vain kuusi biisiä ja hieman yli puoli tuntia pituudeltaan ja koko kentonsa se on ahdettu täyteen melodioita ja koukkuja, mutta jotain siitä silti jää puuttumaan. Riffit toimivat ja solistin äänenkäyttö on muuntautuvaa, joten vaihtelevuutta riittää kyllä ihan riittävästi, mutta jotenkin MarAmon puristus on jotekin sieluton, eikä jää oikein millään tavalla mieleen.
Biiseissä olisi vielä aika lailla hiomista ennen kuin MarAmonin keitosta voisi ottaa täyspitkän levyllisen kuunteluun. Levyn tuotanto ja soitto on vakuuttavaa, joten ilmaisun puolesta kaikki on kunnossa. Nyt pitäisi vain vielä saada ideoita täysmittaisen levyn tarpeisiin. Kyllä MarAmonista vielä hyvä genrensä edustaja tulee, kun sille annetaan vaatimansa aika.
20.03.2006, Turkka Holmqvist |
|