|
01. Celestial Incantation
02. Trapped in a Starlight
03. The Hands Made Beauty (to Shawn, Dime and Chuck)
04. Serene Clarity/The Inner Dominion
05. For Nothing's Sake
06. The Final Endless
07. It's Never You
08. Musilu (bonus) |
Toisinaan levyjen arvosteleminen on sangen epäkiitollista puuhaa. Vastaan tulee levyjä, jotka kolahtavat lujaa tai jättävät toteutuksensa puolesta toivomisen varaa. Luonnollisesti arvosteluun vaikuttaa kulloisetkin fiilikset, sillä varmasti monilla meistä on kausia, jolloin jotain tiettyä musiikkityyliä ei millään jaksaisi kuunnella, vaikka siitä muuten pitäisikin. Sellaisina hetkinä arvostelija saattaa viidessä minuutissa tuhota aikaansaannoksen, joka on saattanut artistin osalta vaatia vuosienkin ponnisteluja.
Kuunneltuani kitaristi Tommi Rönkönharjun Galactic Pulse-nimellä tekemän kiekon ensimmäisiä minuutteja olin valmis teilaamaan aikaansaannoksen yhtenä lukuisista ”vauhtikitaristi ja hänen ohjelmoitu taustaorkesterinsa”-periaatteella tehdyistä levyistä. Mutta levyn edetessä aloin vakuuttua, että olin kuin olinkin saanut käsiini jotain aivan erityislaatuista.
Vaikka The Final Endlessin taustat on tehty ohjelmoimalla niin rummut kuin kosketinosuudet, eivät ne loppujen lopuksi kuulosta niin häiritseviltä. Itse asiassa se osa minusta, joka diggaa hillittömästi Zappan Synclavier-töitä, osaa arvostaa sitä vaivaa, jota The Final Endlessin ”inhimillisesti mahdottomien soitinosuuksien” ohjelmoimiseen on käytetty. On selvää, että muusikoita, jotka kykenisivät soittamaan näin mutkikasta musiikkia, ei todellakaan kasva aivan joka oksalla.
Jos taustat kaipaisivatkin hieman inhimillisempää kosketusta, ei Rönkönharjun komeasta kitaroinnista sen sijaan löydy moitteen sijaa. Vikkeläsorminen kitaristi tuntuu omaavan ällistyttävän soittotekniikan, johon on mahdutettu valtavaa tunnelatausta. Se tasapainottaa erinomaisesti kylmien instrumenttitaustojen ja kitaran välistä kontrastia.
Soittotyyliltään Rönkönharjua voisi luonnehtia taituriksi, jonka soitosta kumpuaa vaikutteita Steve Vailta, Allan Holdsworthilta ja Steve Howelta. Vauhdikkaimmissa juoksutuksissa mies on selvästi omaksunut Vain maneerit (mm. kappaleessa For Nothing´s Sake). Fuusiomaisimmillaan ollessaan soitosta nousee esiin Holdsworthin kaltainen tyylittely (mm. kappaleessa Trapped In A Starlight), kun taas howemaisuudet ilmenevät jazzahtavimmissa ja pehmeäsoundisissa kohdissa (mm. kappaleessa Musilu). Omaksumansa vaikutteet Rönkönharju on pukenut yhteen tyylitajuiseen pakettiin ja The Final Endlessin perusteella hän on yksi varteenotettavimpia kitaristeja, jonka soittoa olen kuullut pitkiin aikoihin.
Levyn sävellykset ovat kekseliäitä ja niihin on mahdutettu paljon tavaraa niin perinteisemmästä hevikitaristitaituroinnista aina fuusioon ja progeen asti. Moniosaisista ja mutkikkaista sävelosioistaan huolimatta kappaleet ovat johdonmukaisia ja ne tarjoavat kuulijoilleen hämmästeltävää pitkäksi aikaa. Tavanomaisemmista levykaupoista The Final Endlessia tuskin löytynee, mutta sen saa tilattua netin kautta.
03.03.2006, Kalevi Heino |
|
