Kansitaide Jorn
The Duke
CD
[ AFM Records ]

( 8 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. We Brought The Angels Down
02. Blacksong
03. Stormcrow
04. End Of Time
05. Duke Of Love
06. Burning Chains
07. After The Dying
08. Midnight Madness
09. Are You Ready
10. Starfire (2005 version)
Jörn Lande on ehkä tämän päivän kovin melometallilaulaja. Miehen ääni on yksi Masterplanin viehätyksen salaisuuksista. Nyt mies on pistänyt taas oman sävellyskynänsä heilumaan ja julkaissut uuden sooloalbumin niemltä The Duke. Herttuaa tarkoittava levyn nimi on aika osuva, vaikkei varmasti ihan niin, kuin Lande tarkoitti. Minusta tämä levy, kuten herttuat yleensä, jäävät keskikastiin, kuninkaiden hallitessa terävintä huippua.

Pääasiassa soololevyn julkaisu johtuu Jörnin materiaalin sopimattomuudesta Masterplanin levyille. Tämä on minusta hieman kummallista, sillä ei Landen materiaali vaikutelmaltaan niin täysin erilaista saksalaisyhtyeen tuotantoon verrattuna ole. Esimerkiksi yhtyeen edellisestä Aeronautics-levystä olisi varmasti saanut tuhdimman paketin ottamalla mukaan kappaleita kuten Stormcrow ja Blacksong ja heivaamalla pari heikompaa lenkkiä pois. No, nyt tapetilla on kuitenkin herra Landen uusi lätty. Biisimateriaali tuo monesti mieleen sekä Dion että tietyllä tavalla myös Whitesnaken. David Coverdale -vertaushan on Landen äänen kanssa väistämätön. Biisimatsku on näennäisen raskasta, mutta enimmäkseen astellaan hard rockin poluilla. Ihan kovaksi heviksi ei Lande kappaleitaan laske kuin muutaman kerran.

Jörn Lande tekee Dukestaan perusvarman paketin. Vähän varauksella näihin laulajien sooloalbumeihin joutuu kuitenkin suhtautumaan, sillä vanha totuus on, että hyvä bändi on enemmän kuin jäsentensä summa. Siksi tuotokset, jotka on tehty oman tutun muusikkopiirin ulkopuolella, on vaikea saada loistamaan samalla tavalla kuin bändin kera tehdyt.

22.03.2006, Eero Kaukomies
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Bring Heavy Rock to the Land
Bring Heavy Rock to the Land
[ CD ]
Live In Black – Sweden Rock 2010
Live In Black – Sweden Rock 2010
[ 2CD ]
Dio
Dio
[ CD ]
Dukebox
Dukebox
[ CD ]
Spirit Black
Spirit Black
[ CD ]
http://www.jornlande.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 4387
Palaa »
 
Bookmark and Share