|
01. The Force
02. Retaliate
03. Lycanthrope
04. Self-terminate
05. Solitude, My Friend
06. Autumnal
07. The Forsaken
08. Thousand Storms
09. Paint it Black
10. ...´til the end |
The Crownin hajoamisen myötä ovat yhtyeen entiset jäsenet aktivoituneet uusien projektien parissa. Vokalisti Johan Lindstrand luukuttaa old school –dödistä One Man Armyn kanssa, basisti Magnus Olsfelt taas rokkaa Stolen Police Carin kanssa. Kitaristi Marko Tervonen puolestaan aloittaa puhtaalta pöydältä Angel Blaken kanssa. Yksikään edellä mainituista bändeistä ei kuulosta The Crownilta.
Angel Blaken soundi on yllättänyt eniten näistä post-Crown –bändeistä. Tervosen tyyli on löytynyt jostain Sentencedin kaltaisen rouhinnan sekä Charoniin kallellaan olevan fiilistelyn suunnalta. Debyytin ensipyöräytyksellä lensivät siis ennakko-odotukset romukoppaan komeassa kaaressa.
Tietenkin Tervosen kädenjälki kuuluu levyllä, eikä mies ole muuttunut toiseksi henkilöksi musiikillisen matkansa varrella. Levyltä kuuluu edelleen kaikuja The Crownista, ja Retaliate olisi voinut hyvinkin sopia jollekin edeltäneen yhtyeen levyistä. Mutta on sitten niitä irtiottojakin. The Forsaken on puhdasta rokkipoppia, ja Lycanthropessa on jo suorastaan jööttimetallisia kaikuja. Tervonen onkin aina hanskannut suvereenisti ne rauhallisemmat biisit.
Oman lisänsä soppaan tuovat myös Transport Leaguesta tutun Tony Jelenkovichin puhtaat rock-laulut. Miehen ääni vahvistaa entuudestaan ajatuksia Sentencedistä, mutta tyyli sopii Angel Blaken musiikkiin kuin nenä päähän. Vaikeaa tätä materiaalia olisi kuvitella äristynä.
Kokonaisuutena Angel Blaken debyytti tasapainoilee metallisen rankkuuden ja popahtavan keveyden välimaastossa. Kumpaankaan pöheikköön ei silti mennä liian syvälle, vaikka välillä kertosäkeissä onkin melkoista Charon-To/Die/For –potentiaalia. Kokonaisuus on melko eheä, eikä linjalta hypitä, mitä nyt suora versiointi Rolling Stonesin Paint It Black –klassikosta ei oikein levyn linjaan istu. Mutta kuten sanottua, The Crown Mark Kakkosta on turha odottaa.
Teknisesti levy on myös Tervosen juhlaa. Mies itse soitti kaiken omassa studiossaan, sekä miksasi ja tuotti koko paketin yhden miehen projektina. Kyseessä on siis kaikilla osa-alueilla Tervosen oma, vahva näkemys. Teknisesti ei tarvitse hävetä, sillä miehen hyppysissä pysyvät komeasti plektran lisäksi kapulat, ja miksauspöydän takanakaan mies ei ole hukassa. Angel Blaken debyytti on suorastaan helvetin hyvän kuuloinen.
Mikäli edellä mainitut vertailukohdat eivät säikäyttäneet, kannattaa Angel Blakelle antaa mahdollisuus. Debyyttilevy on hyvä pelinavaus, mutta se ei vielä lyö musiikillisesti täysiä lukemia tauluun. Mielenkiinnolla odottelen kakkoslevyä...
13.03.2006, Niko Kaartinen |
|
