|
01. Aika
02. Atburdir A Jörd
03. Moottorinaama
04. Valojuova
05. Öljy
06. Tanssit
|
Oululaisen räminärokkibändi Brüssel Kaupallisen ura on ollut varsin poikkeuksellinen. Jo 80-luvulla alkutahteja tahkonnut yhtye sai julkaistua debyyttialbuminsa Aika kultaa muistot viime kesänä. Uudelleenaktivoitumisen myötä bändi onkin päässyt vasta kunnolla vauhtiin. Yhtyeen raskaan suomirokin sekainen räime antaa jälleen muistuttaa itsestään kymmenisen vuotta sitten julkaistun Aika-EP:n uudelleenjulkaisulla. Levyä ei ole nauhoitettu saati edes masteroitu uudelleen, vaan julkaistu alkuperäisessä kuosissaan.
Musiikkihan on enemmän tai vähemmän läheistä sukua YUP:n ja Radiopuhelimien suuntaan. Itselleni mielleyhtymiä tuo hitusen myös vanhempi CMX, tosin enimmäkseen laulajan ulosannin ja tajunnanvirralla seilaavien lyriikoiden vuoksi. Kevyesti runttaavien biisien seasta löytyy myös muutama mukavan koukkuinen melodia. Jo alkuperäisjäsenistöönkin kuulunut laulaja Janne Helttunen punoo tylyjä säkeitä ja miestä voi hyvinkin pitää bändin persoonallisuuden ruumiillistumana.
Mitäpä tässä enempiä. Melko nykypäiväisen kuuloinen levy kyllä on, vaikka levyn materiaali ja tuotanto ovatkin kymmenen vuoden takaa. Messevää pauhausta rockin saloissa. Kakkosalbumia yhtyeeltä on muuten odoteltavissa jo ehkä tämän vuoden aikana.
01.03.2006, Tero Lassila |
|