|
01. My Silver
02. Birthmarks
03. Bread and Circuses
04. Blind Spot
05. Wreck
06. Hide The Stars
07. Shadow
08. Black Ice
09. Mirage
Kesto 50:00
|
Debyyttilevynsä Vanityn tehtaillut Evilion on vielä nimenä tuntematon, mutta koostuu pitkänlinjan konkareista jotka vaikuttavat - ja ovat vaikuttaneet erinäisissä jopa levyttävissä kokoonpanoissa. 03.03 2006 ilmaiseksi bändin kotisivuilla julkaistavan kokopitkän eteen bändi on nähnyt suunnattomasti vaivaa, tätä väitettä tukee se, että aikaa julkaisun kokoon kursimiseen meni saatesanojen mukaan noin kaksi vuotta.
Musiikkimateriaaliltaan Evilion on varsinainen arvostelijan genremörkö, orkesterin metallimusisointiin on haettu vaikutteita jopa klassispohjaisesta laulannasta aina mahtipontisen progressiiviseen ilmaisuun saakka, joten yhteenkään valmiiseen musiikkigenreen orkesteria ei pysty edes väkivalloin alistamaan. Evilion yhdistelee biiseissään kauniita melodioita ja mahtipontisuutta keskenään, joten materiaalissa on hyvässä määrin koukkuja ja dynamiikkaa. Sinfonistakaan äänimaailmaa orkesteri ei myöskään ujostele käyttää haettujen tunnelmien saavuttamisen tehokeinoina.
Vokaalipuolella orkesteri luottaa kahden erityylisen naisvokalistin voimaan. Lauluosuuksissa show:n varastaa hetkellisesti Angela, joka ei vokaaleissaan säästele itseään, laulutyylejä esitellään puhtaasta laulannasta aina särmikkääseen rokkirevittelyyn saakka. Angela tuo panoksellaan roppakaupalla persoonallisuutta orkesterin edesottamuksiin. Anna toimii taas lauluosastolla hieman taka-alalla, klassisena laulajattarena Anna tuo haettuun soundiin herkkyyttä ja tietynlaista arvokkuutta.
Orkesterista aistii, että se on varsin tietoinen siitä mitä on tekemässä, ja miten. Erinäisiä tehokeinoja kuten sinfonista äänimaisemaa ja progressiivisia elementtejä orkesteri onnistuu käyttämään tehokeinoina, ylisuureen kikkailuun tai mahtipontisuuteen ei sorruta. Debyyttilevyksi biisimateriaali on ilahduttavan tasapainoista, vaikkakin muutama biisi ei täysin ylläkään tuotoksen ässäbiisien tasolle. Kuitenkaan varsinaisia tason notkahduksia tai tunnelman katkeamisia kokopitkälle ei ole eksynyt, vaan se pitää perusjännityksensä kasassa ensisoinnuista viimeiseen tahtiin saakka.
Kokonaisuutena Vanity on debyyttilevyksi monipuolinen julkaisu, joka esittelee varmaotteisen ja peräänantamattoman orkesterin, joka ei kaihda keinoja tunnelmiensa tulkitsemiseksi. Orkesterilla on ilmeisenä tarkoituksenaan tehdä musiikkia, jossa valtava voima ja kosketusta kestämätön hauraus lyövät kättä keskenään, ja vastavuoroisesti kumoavat toisiaan. Tässä orkesteri on jo debyytillään onnistunut, mutta tätä suureellista ja omaperäistä ideaa bändi pystyy vielä tulevaisuudessa viemään paljon nykyistä pidemmälle. Evilion on mukava uusi tuttavuus suomalaiseen metallikenttään.
03.03.2006, Olli Rinnekangas |
|