Kansitaide P.O.D.
Testify
CD
[ Atlantic/Warner ]

( 8- )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Roots In Stereo
02. Lights Out
03. If You Could See Me Now
04. Goodbye For Now
05. Sounds Like War
06. On The Grind
07. The Time
08. Mistakes & Glories
09. Let You Down
10. Teachers
11. Strengths of My Life
12. Say Hello
13. Mark My Words

Kesto: 50:19
Ainakin Suomen metallipiirien halveksunnasta nauttiva P.O.D. sai kuin saikin valmiiksi ikuisuusprojektinsa Testify. Yhtyeen neljättä albumia hierottiin nimittäin vaivaiset puolitoista vuotta. Bändi on myös vahvasti uskonnollisen sanoman sanansaattajan maineessa. Kuitenkin tämä ilmenee musiikissa vain ja ainoastaan positiivisina ja toivoa antavina teksteinä, eikä saarnauksena. No, rohkeampaa tämä tänä päivänä on kuin alakerran hemmon ylistäminen.

Pitkä tuotannon kaari kuuluu levyltä, niin hyvässä kuin pahassa. Kappaleet ovat viimeisen päälle tuotettu, soundit ovat aivan loistavat ja pieniä kivoja elementtejä löytyy sieltä täältä. Puolitoista vuotta on vaan niin pitkä aika, että tietty luovuus kuolee musiikista väistämättä ja muusikot ”kuuroutuvat” omille teoksilleen. Nytkin osa kappaleista jää hiukan hengettömiksi junnauksiksi. Mutta vain osa, nimittäin muilta osin levy toimiikin varsin hyvin.

Warriors EP vol.2:n perusteella en odottanut Testifyltä yhtikäs mitään. Sen myötä on mukava huomata, että levy on alkuasetelmia parempi. Kyseessä on voimakasta raskasta rokkia uusmetallisin vivahtein, joka lainailee artisteja myös rapin ja reggaen kentiltä: vierailijoita levyllä on vaikka muille jakaa, osa näistä istuu levylle paremmin kuin muut. Esimerkiksi avausraidalle Roots in Stereolle sekä Strength of My Lifelle nousevan reggae-sensaation Matisyahun vierailu sopii loistavasti, kun taas Boo-Yaa Triben vetäisy On The Grindissa tuntuu jotenkin teennäiseltä.

Levyn linja rankentuu aavistuksen loppua kohden, mutta hyväntuulisia ja rauhallisia melodioita tarjoilevat If You Could See Me Now sekä singlenäkin julkaistu Goodbye for Now nousevat kappalemateriaalista esiin edukseen ja näistä käy ilmi, että Sonnylla on oikeasti hyvä, monipuolinen ja persoonallinen ääni. Tosin esitys tuskin päätä kääntää, jollei aiemmin ole voinut miehen ulosantia sietää: räpäytys on nimittäin tallella.

Aivan Satelliten tarttuvuuteen ja melodisuuteen ei Testify yllä, mutta ennen kaikkea levyä kuunnellessa tulee hyvälle mielelle, mikä erottaa sen tämän päivän valituscoren joukosta. Pieni toivon kipinä tässä alati synkkenevässä maailmassa ei ole yhtään pahaksi.

20.02.2006, Tuomas Valtanen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
The Warriors EP vol.2
The Warriors EP vol.2
[ EP ]
Payable On Death
Payable On Death
[ CD ]
Sleeping Awake
Sleeping Awake
[ CDS ]
Satellite
Satellite
[ CD ]
Satellite
Satellite
[ CDS ]
http://www.payableondeath.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 2597
Palaa »
 
Bookmark and Share