|
01. Laske kuolleet ja rukoile
02. Kahdeksas Ihme
03. Ihminen
04. Yhtä ihoa
05. Velka
06. Toinen minä
07. Lihaa Ja Verta
08. Katharsis
09. Kuolleet Tunteet
10. Kaaoksen Kuningas
11. Turha mies (demomix)
12. Katharsis (euroviisuversio)
13. Toinen minä (euroviisuversio)
Kesto: 57:47 |
Kolmas albumi on bändille kuin bändille yleensä näytön paikka: ovatko ideat lopussa, päädytäänkö toistamaan itseään vai löydetäänkö vallan uusia latuja? Hyvillä mielin panen merkille, että kolmosalbumillaan Turun suomiheavy-ihme Kilpi kirkastuu hitusen edeltävästä II Taso -albumistaan, entistä hiotumpaan suuntaan. Jos levy olisikin vaikka hitusen raskaudessa antanut edeltäjälleen periksi, yleisilmeeltään Kaaoksen kuningas -albumikokonaisuus panostaa tarttuvuuteen vähintään saman verran, kuin yhtyeen esikoisalbumi. Turkulaisten esikuvat ovat jälleen perin selkeästi framilla: jo sinkkunakin ilmestynyt Laske kuolleet ja rukoile ja varsinkin Velka lonksuvine bassosoundeineen, tuplakitaraleadeineen ja takapotkuisine biitteineen kumartavat syvään Iron Maidenin suuntaan ja Kahdeksas Ihme kiittää Van Halenia. Aika erikoista on se, että Kilpi vei musiikkimaailman konservatiivisimman instanssin, Euroviisujen, karsintoihin albumilta sen toiseksi "heveimmän" kappaleen, Accept -teutoniheavyn malliin rouhivan Toinen minän. Hieman kun mielikuvitustaan venyttää, löytyy myös toisesta Euroveisusta, Katharsiksesta esikuva, Queensr’che, jonka Another Rainy Night -klassikolle haisee puolestaan vahvasti koko Kuolleet tunteet -veisun alkupuoli. Levyn nimikkoraidan jykevän kohtalokkaassa, lopussaan lähes Terminator-leffan henkisessä introssa Kilpi nostaa ilmaisunsa mahti- ja ponsitasoa itselleen uudelle tasolle, vaikka kasarisyntikkasoundit hieman pistävät huvittamaan senkin kuluessa. Itse veisu runttaa ja rullaa komeasti.
Ilolla laitan myös merkille, että Kilpi on heittänyt kakkoslevyllään vähän hakuseen jääneen kantaaottavuuden nurkkaan ja palaa siihen, missä on parhaimmillaan, viihdyttävän hevimetallin veistoon. Eiväthän Kilven lyriikat tälläkään kertaa ihan kliseevapaita ole, mutta onko hevi muka joskus?
Soundillisesti levy on rotevaa takuutyötä muutenkin kuin vokalisti Taage Laihon osalta. Joistakin Kaaoksen kuninkaan syntikkasoundiratkaisuista en tosin voi väittää ymmärtäväni hölkäsen pöläystä... Miksi Yhtä ihoa -veisun koskettimet pilpattavat miksauksessa niin pirun kaukana takana, että ne eivät tahdo erottua muusta tinnituksestani? Myös Toinen minä -veisun kolmen mummonmarkan Casio-soundit tuovat lelumaisuudessaan mieleen pikemminkin Eläkeläiset ja Trio Tetriksen kuin tanakan heavy-yhtyeen.
Niin tai näin, parasta levyllä on, että sille ei ole mahtunut yhtäkään rallia, jota pääsisi täydellä syyllä täyteveisuksi tai ihan silsaksi nimittelemään. Ei, vaikka mukaan laskisi myös bonusveisun Turha mies demomiksauksen. Kulunutta tai ei, onhan se varma: Hevi on parasta ja Kaaoksen kuninkaan myötä Kilpikin jo aika pirun hyvää!
10.02.2006, Mape Ollila |
|
