|
01. The Fall
02. Drowning
03. Choker
|
Brittiläinen sekakokoonpano yrittää saatteen mukaan vaikka väkisin läpi kotimaansa ruuhkaisessa musiikkikentässä. Vasta loppuvuodesta 2004 perustettu InSoFar on ehtinyt lokakuisen singlejulkaisun jälkeen jo kokea ensimmäisen miehistönvaihdokseen basisti Martinin vaihtuessa Kateen. Kokoonpanomuutoksen jälkeen yhtyeen kielisoitinosasto onkin hameväen käsissä. Muut jäsenet ovat laulaja Paul, rumpali Stu sekä kitaristi Hannah. Allekirjoittanut ei muuten ole tehnyt sinunkauppoja nelikon kanssa, vaan he esiintyvät pelkillä etunimillään.
Ykkösraita The Fall paahtaa The Offspringin ja Foo Fightersin malliin, mutta mukana on myös sen verran äkkivääryyttä, että esimerkiksi Disco Ensembleen tykästyneet voisivat ottaa bändin omakseen. Omaa makuani lähempänä on kakkosbiisi Drowning, joka kuulostaa, yllättävää kyllä, Iron Maidenilta. Pienellä sovituksen tarkistuksella kappale olisi oiva piristys Harrisin poppoon ylipitkillä nykylevyillä. Debyytti-ep päättyy tuhnuiseen ja ali-masteroituun otteeseen ensi-demolta, minkä olisi aivan hyvin voinut jättää poiskin. InSoFar on ihan lupaava tulokas ja uskoisin että ainakin laulajastaan kuullaan vielä. Sen verran komealla äänellä kun on miestä siunattu.
04.02.2006, Mika Penttinen |
|