|
01. Intro
02. There Darkness Rules Over Light
03. Inquisition Delight
04. Wanderings
05. Invocation
06. Waste of Coldest Soul
|
Venäläinen yhden miehen saatanallinen ristisaatto Sigillum Diaboli ei ole ehtinyt taivaltaa maallista matkaansa kuin vasta muutaman vuoden, mutta yhtyeen vuonna 2004 julkaistu demo kelpasi sen verran hyvin Blasphemous Underground -levymerkille, että tämä vihainen 17-minuuttinen on nyt julkaistu MCD-muodossa.
Sigillum Diaboli ammentaa ainekset mustaan metalliinsa perinteisistä tynnyreistä. Kappaleissa vihaiset riffit sekoittuvat melankolisempaan ulosantiin, ja nopeampi tahkonta vaihtelee keskitempoisen metallisoinnin kanssa pääpainon ollessa jälkimmäisellä. Mitään erikoisempia elementtejä ei 666 tarjoa muutamia nerokkaita kitara-leadeja lukuun ottamatta, mutta onko syy lyhyessä formaatissa tai riffien kylmäävässä tehokkuudessa, tätä pientä paholaista pyöräyttää kivutta soittimessa muutamaankin otteeseen. Lyhyet biisit nivoutuvat hyvin yhteen ja hidas Waste of the Coldest Soul on nimensä mukaisesti kuolettava lopetus.
Venäläisyyttä ei tästä levystä paljoa löydy, mutta tasokkaissa soundeissa on kuultavissa Nokturnal Mortum -henkistä kumajavaa rumpusoundia ja surraavaa kitaraa. Nämä puitteet sopivatkin hyvin Sigillum Diabolille, joka pelaa peruspalikoilla hyvän ottelun. Ei mitään mitä et olisi aikaisemmin kuullut, mutta silti kokeilemisen arvoinen levy.
26.01.2006, Antti Klemi |
|