|
01. OV
Kesto: 45:43 |
OV-levytystä määrittelee termi "epämusiikki". Rehellisesti sanottuna kutsuisin sitä melkeinpä äänisaasteeksi. Voin kuitenkin sanoa, etten ole koskaan kuullut mitään tällaista. Joskus CD-levyyn saattaa tulla ikävä naarmu, joka tekee sen soittamisesta mahdotonta. Tällöin saattaa käydä niin, että soitin jää naarmun kohdalle jumittamaan esimerkiksi noin sekunnin pätkää, eikä enää tottele edes stop-näppäintä. Kuvitellaanpa, että The Dillinger Escape Planin levy kokisi moisen kohtalon. OV kuulostaa melko tarkkaan juuri siltä, 45 minuutin ajan. Ajatelkaa, yhdessä minuutissa on 60 sekuntia. OV kestää siis 2700 viiltävää sekuntia. Joko päätäsi särkee? Arvaapas, särkeekö minun.
Oho, tulipas levystä annettua kovin väärä kuva. Orthrelm ei suinkaan toista samaa "riffiä" 2700 kertaa, vaan levyltä löytyy arviolta parikymmentä erilaista, joskin toisiaan riittävästi muistuttavaa "ideaa". Kappas, tuloksena onkin aika helvetin linjakas levy. Pisteet siitä pojille. Poikia on nimittäin kaksi. Mick ja Josh. Rumpali ja kitaristi. Kitaraideat ovat keskimäärin 5-10 nuotin "lickejä". Rummut puolestaan tuplaavat näitä juoksutuksia. Jos Frank Zappa olisi ollut paska säveltäjä ja Terry Bozzio paska rumpali, The Black Page olisi arvatenkin kuulostanut tältä. Jos kappaleessa olisi ollut kitaraa. Pakko se on myöntää. Tämä levy ylittää ymmärrykseni. Luojan kiitos.
OV:stako ratkaisu maailman ääniasevajaukseen? Kalpene Enter Sandman! Repetition through torture - eiku toistepäin!
11.01.2006, Antti Korpinen |
|
