|
01. Viimeinen yö
02. Todellisuus
03. Kun talvi saapuu
04. Kirveellä veistetty
05. Tyttökulta
06. Älä tee minusta katkeraa
07. Ei kauniimpaa
08. Tekopyhä
09. Ääni
10. Elämän hulluus
11. Varjoista varjoihin
Kesto 44:34
|
Jyväskyläläisen Ristinollan debyyttialbumi näki vihdoinkin päivänvalon loppuvuoden pimentyessä. Muistan hyvin kun sain yhtyeen edellisen singlen Kun talvi saapuu kuunteluun viime vuonna juuri joululoman kynnyksellä. Samoin kävi tänä vuonna täyspitkän muodossa. Talvinen tunnelma siis jää ainakin minulle alitajuisesti mieleen bändin musiikkia kuunnellessa. Vuonna 2003 perustettu yhtye ei taannoin kauaa joutunut levytyssopimusta odotettelemaan, sillä jo vuoden 2004 aikana pihalle ulostui kaksi singleä.
Yhtyeen juttuna on karismaattinen ja tunnelmallinen, mutta samalla raskaat mittasuhteet saava metallirock. Jokainen genrettäköön omissa oloissaan tarkemmin. Bändin ehdottomina vahvuuksina voidaan pitää musiikin tarttuvaa otetta sekä laulaja Mikko Tuliniemen pehmeää tulkintaa. Miehen artikulaatio varsinkin on kohdillaan ja koskettavia piirteitä saavuttava ääni toimii mainiosti. Biisien lyriikat ovat myös maininnan arvoisia, jopa nokkelia ja niitä tulee seurattua normaalia tarkemmin.
Albumin avausraita Viimeinen yö on sopivan tasainen ja nopeampi aloitus ja jatkoa tarjoava toimii hyvänä tasoittajana Todellisuus kevyemmällä tempollaan. Kirveellä veistetty jää omalla mittapuullani levyn parhaaksi kokonaisuudeksi. Perisuomalaiset sanat ja loistava melodia toimivat mainosti. Biisirepertuaari on muutenkin melko monipuolinen, rytmitetty hyvin ja tarjoaa tyylin sisältä lähes kaikenlaista mahdollista. Jotenkin vain olo jää hieman tyhjäksi, sillä se lopullinen koukku puuttuu, eikä levy jätä mitään lähtemätöntä vaikutusta.
Ristinollan vertailu muihin raskaan rockin edustajiin, kuten Kotiteollisuuteen ja Kilpeen ei tänä päivänä liene kovin selkeää, sillä jokainen tämäntyyppinen bändi saa ainakin jollain taholla saman kohtelun. Tosin tässä tapauksessa nämä vertailukohdat eivät ole kovin kaukanakaan. Raskaampien elementtien ohella Ristinollan repertuaarista löytyy viitteitä normaalin popin ja suomirokin suuntaan. Pieniä mielleyhtymiä löydän ainakin Apulannan ja Anssi Kelan suuntaan. Tuliniemen laulussa mm. on pieni vivahde Kelan laulutyyliä.
Toisaalta minä ja monet muutkin varmasti miettivät miksi tehdä heavya näin popahtavilla elementeillä? Metalli saa ja pitääkin olla monipuolista, mutta jossainhan se raja pitää mennä. Tänä päivänä monet hirvittävätkin bändintekeleet laitetaan metalligenreen, vaikka mukana olisi vain ripaus raskastelua, tai bändin keulakuvalla gootahtava ulkomuoto. Ristinollalla tästä nyt ei onneksi kyse ole. Mistään nu-meiningistä puhuminen olisi Ristinollan tapauksessa myös täysin turhaa. Jos jollekin tällainen popin ja metallin identiteettikriisi ei ole ongelma, Ristinolla on varma valinta. Itse nostan tällä kertaa peukalon pystyasentoon, ja nautin tästä levystä. Turha olla tekopyhä, jos homma toimii.
21.12.2005, Tero Lassila |
|
