|
01. Tulikäärmeen kutsuhuuto
02. Luciferin Miekka
03. Tuli kylmästä jäästä
04. Ikuisen tuskan hybris
05. Luomattoman jumalan pauloissa
06. Asura
07. Kasvotusten absoluutin kanssa
Kesto: 51:31 |
Parhaiten kotimaisen Tunridan riveistä tunnettu C on purkittanut vajaan tunnin mittaisen soolotekeleensä, joka on saanut nimekseen Sielun kadotuksen sinfonia. Vaikka kyse onkin lähinnä yhden miehen sieluntyöstä, on mukana ollut myös ulkoista apua lähinnä sanoituspuolella.
Manaushenkisen intron jälkeen käynnistyvä musiikki herättää päässä ensimmäisenä ajatuksen mahdollisista kämmeistä miksaus- ja nauhoitusvaiheessa. Levyn alku nimittäin kuulostaa siltä kuin se tulisi vasemmasta kaiuttimesta oikeaa kovemmin. Myöhemmin testattu biisien välinen vertailu näyttäisi vahvistavan väitteen ilman teknistä todistamista. Kun näistä alun häiriötekijöistä päästään eteenpäin, keskittyy huomio itse musiikkiin: äärimmäisen raakasoundiseen, alussa varsin nopeatempoiseen ja surisevaan black metaliin. Vaikka mukaan on otettu syntikoita jälkeä pehmentämään, on levyssä etenkin nopeammissa kohdissa varsin noisemainen, hyvin meluava jälki.
Vaikka kappaleista löytyy myös kitaramelodioita ja tunnelmaltaan pehmeämpiä otoksia, tekee levyn soundimaailma siitä taatusti hankalan kuunnella ja voisin jopa väittää, että vaatii melkoisen valikoivan korvan siitä vielä nauttiakseen. Äänimaailmaa voisi kuvailla epäinhimilliseksi ja kylmäksi, toisaalta turhankin puuroiseksi ja salakavalan tehokkaasti pienvirheet peittäväksi. Vertailua emobändi Tunridaan ei voida välttää ja ainakin allekirjoittaneelle IC Rexin musiikki on, soundeja lukuun laskematta, pykälän pari mielenkiintoisempaa.
Soundeista puhuttaessa levy herättää parikin kysymystä, joista olennaisin kenties lienee se, onko levy tahattomasti vai tahallaan tehty päin persettä? Raakasoundisen kitaran, vihlovat riffit, tappavan särön ynnä muut ymmärtää toki allekirjoittanut vailla ongelmia, mutta kun äänentasot kuulostavat siltä, että ne rikkovat musiikkia tahattoman paljon sahaten omaa jalkaansa, on pakko ihmetellä onko kyse vain itsetarkoituksellisesta elementistä vai inhimillisestä osaamattomuudesta? Siinä määrin paljon levy ainakin omissa kaiuttimissani pörisi, ettei sitä oikeastaan tehnyt soundien takia mieli kuunnella, varsinkin kun osa riffeistä tuntui jäävän itse soundien taustalle niin paljon, että niiden tilalla olisi voinut soittaa käytännössä mitä vain.
Hyvänä puolen äärirosoisista soundeista voi sanoa, ettei rumpukoneelta kuulostavan perkussiotekijä paljoa vaivaa, kun äänenvoimakkuuden tasoa on pakko laskea korvia säästääkseen. Samaan hengenvetoon täytyy myös myöntää etten ole noisen tai power electronics -genren suurimpia ystäviä, jotka saattavat vähentää omaa ymmärrystäni levyn soundeille. Toisille varmasti levyn täyspäinen särjentä - aina ylisärötettyjä rääkyjä myöten - kolahtaa, suurimmalle osalle tuskin ei.
Sielun kadotuksen sinfonia pitää sisällään melkoisesti potentiaalia, jota ei kuitenkaan kyetä hyödyntämään edellä mainittujen soundien takia. Lopputuloksena on korvia vihlova, äärimmäisyyksiä hipova marginaalilevy, joka toiminee osalle kuulijoista ns. bedroom black metalin reunatekeleenä ja loput jättänevät sen suosiolla väliin jo pelkästään soundien että kokonaistoteutuksen takia.
12.12.2005, Serpent |
|
